NAS Team -kausi päätöksessä

Nyt on sitten leireilyt leireilty eikä kyllä tarvitse pelätä, että rahat olisivat menneet hukkaan. Paljon ollaan kehitytty ja erityisesti juuri niissä asioissa, joita toivoinkin. Perusasiat kunniaan!

Rytmittäminen oli vahvasti mukana koko kauden ja on ollut hienoa huomata, että sellaiset kuviot, joiden onnistuminen syksyllä vaati muutaman yrityksen, tuntuvat nyt ihan helpoilta ja ohjaaminen luonnolliselta. Esimerkiksi viikonloppuna tuli vastaan rata, jolla mentiin samalta hypyltä edessä olevan mutkaputken molempiin päihin ja lopuksi putken vieressä olevalle hypylle. Enää ei tarvinnut ohjatessa edes ajatella rytmitystä erikseen, vaan se tulee ihan itsestään oikealla voimakkuudella. Tämä tosin vain tutuiksi tulleissa tilanteissa, jollainen tuo kohta oli. Erityisesti kovan vauhdin jälkeen kentän päädyissä tapahtuu helposti virhearviointeja itseltäni ja jarrutan liikaa. Todettakoon siis, että aina voi tulla paremmaksi, mutta jo tämäkin osaaminen on tehnyt minun ja Kaapon agilitystä paljon paljon helpompaa ja kivempaa!

Valssit ovat nekin menneet eteenpäin roimasti kauden aikana, erityisesti rytmittämisessä tapahtuneen kehittymisen myötä, mutta myös oikea-aikaisuudessa ja sijoittumisessa. Syksyllä sain huomata, että olin oppinut tekemään valssit väärään kohtaan, väärällä rytmillä enkä edes tehnyt niitä valmiiksi ajoissa. Edelleenkään en sanoisi, että valssit menevät välttämättä ihan oikein, mutta merkittävää kehitystä on tapahtunut. Hienoja käännöksiä ollaan saatu aikaan niin hankalissa pysähtyneissä tilanteissa kuin vauhdin hurmassakin. Ikinä ei olla treenattu ratajuttuja näin vähän, mutta koskaan ei olla kehitytty näin paljon! Ei selvästikään ole pahitteeksi antaa aivoille aikaa työstää opittua ja kuivaharjoitella asioita kotona. Ja tietysti mikä vielä tärkeämpää, ryhmätreeneissä olisi järkevää kiinnittää enemmän huomiota perusohjausten harjoittelemiseen kuin haastavien ratojen loputtomaan hinkkaamiseen.

väsyneitä tyyppejä Annea kuuntelemassa

Rytmittämisen ja valssien lisäksi toinen isoon rooliin noussut asia leireiltä oli Anne Talvitien psyykkinen valmennus. Noista hetkistä on saanut paljon irti agilityn lisäksi myös muuhunkin elämään. Agilityyn olin jo pidempään kaivannut tätäkin puolta ja nyt olen saanutkin monta muuria murrettua ja niiden takaa löytänyt oikeastaan aika yllättävän ratkaisun asenneongelmaan tekemisessäni. En ole koskaan ajatellut agilitytreenejä Kaapon kanssa urheiluna, mutta sitähän niiden kuuluisi olla, jos tosissani haluan tehdä. Ja kun lähden urheilemaan, niin kyllähän minä silloin teen säästelemättä ja haluan saada lihakseni kipeiksi. Urheilunäkökulmasta on todella erikoista ajatella niitä hetkiä, kun ihmiset valittavat sitä, että radalla joutuu jouksemaan. Ihan yhtä tyhmältä tuntuu miettiä omaa toimintaansa. Itse tykkään kyllä juosta, mutten viitsisi jarruttaa. Tämän takia lyhyen matkan kiihdyttäminen on epämiellyttävää, koska tiedän joutuvani jarruttamaan jo muutaman metrin päästä -> olen ohjannut laiskasti tekemättä kumpaakaan. Mutta kun ajattelen treenaavani myös itseäni, niin kyllähän minä silloin juoksen ja myös jarrutan enemmän kuin mielelläni!

Lauantain Niinun treenit olivat ensimmäiset, joissa tätä asennemuutosta pääsin testaamaan. Ainakin itselle ero tuntui todella merkittävältä. Ei tullut turhia virheitä, päästiin koko rata kevyesti läpi ja lopetettiin ennen kuin oma vuoro olisi loppunut. Meni niin hyvin, oltiin annettu kaikkemme. Sunnuntaina olikin sitten lihakset pirun kireällä eikä tekeminen niin hyvää ollenkaan, mutta pahimmalle lahnatasolle ei silti taannuttu. Tehtiinpä kisatreenissä ekalla yrityksellä nollakin! Ei mikään kaunis, vaan monella pelastuksella varustettu. Mutta se joka on nähnyt meidän tekemistä tietää, kuinka paljon hienompi pelastelunolla meille onkaan. Yleensä se nimittäin meni jo...

Juoksarit haaveilin saavani valmiiksi tähän hetkeen mennessä, mutta toiveeksi jäi. Puomi menee suorana hyvinkin varmasti, joskin vahva vedätys on vielä haastava. Se ei kuitenkaan estä tekemään suoraa puomia radalla ja nimenomaan radalla noita suoria pitäisikin treenata. Käännöksissä sen sijaan on tekemistä. Aa tuntuu tulevan puomin perässä hyvinkin helpolla. Siihen vain tarvitaan malttia vedätykseen ja käännösten testailua. Tähän asti treenikertoja on ollut vasta muutama, että toistoja vaan.

 Kesäkuu vielä treenaillaan ja sitten pidetään ainakin kuukausi kokonaan lomaa agilitystä. Elokuussa palataan asian äärelle ja toivottavasti hallikaudella päästään oikeasti kisaamaan! Ensi kausi tulee muutenkin olemaan erityisen mielenkiintoinen, sillä suunnitelmissa olisi hakeutua Niinulaan viikkoryhmään. Kun on vuoden tehnyt rataa vain kerran kuussa, niin tuntuu aika siistiltä päästä takaisin normaalitahtiin mukaan ja vielä isolle kentälle sekä huippuun oppiin.