Takaakiertoja, keppejä ja lapsikoiratreeniä

Käytiinpä treenailemassa ja niin kummallisesti kävi, että tehtiin jotain muuta kuin puomia! Koskahan viimeksi? :D Tää tosin johtui siitä, että HAUlaiset treenaa liikaa ja se ainoa puomi oli saavuttamattomissa.




Senpä takia aloitettiin suullisten takaakiertojen treenaaminen. Videolta näkee hommailut sen verran hyvin, että selittäminen lienee turhaa. Tämä treeni oli tarkoituksella tosi helppo ja onnistumisprosentti korkea, koska ajattelin kerrankin tehdä mieluummin liian helppoa kuin vaikeaa. Ensi kerralla sitten väliin myös suoria hyppyjä, että joutuu ajattelemaan enemmän.

Keppitreeni sen sijaan oli vähän hankala. Huomaa, ettei olla ikuisuuksiin treenattu niitä. En edes tiedä, että koska. Toki sellaiset tavalliset tilanteet hoituu helposti, mutta vähän erikoisemmat on haastavia. Olisi kiva, jos voisi näitä jossain kohtaa hioa. Ehkä sitten ensi vuonna, kun kontaktit on toivottavasti aika vakaassa tilassa.



  Kiri treenasi Kaapon treenien välissä putkia. Treenaan sitä kyllä turhan suunnittelemattomasti ja ehkä vähän sillä meiningillä, että kunhan Kaapo saa taukonsa pidettyä. Niin ja liian pitkään, tää on varmaan se hunoin. Ei ole ollut mitään suurinta motivaatiota, mutta kun kerta treenaan, niin voisi sen oikeastikin tosissaan tehdä. Nyt kuitenkin olen löytänyt vihdoin rehellistä innostusta Kirinkin putkien juoksentelua kohtaan ja tarkempi suunnitelma seuraavaan treeniin on laadittu. Tällä hetkellähän tilanne on se, että Kiri tarjoaa hienosti yhtä putkea ja siis fokusoi aika hyvin, mutta luonnollisesti ei vielä tiedä sellaisesta, että esteitä voisi tehdä peräkkäin, vaan odottaa palkkaa heti ekan putken jälkeen. Tällöin ei tietenkään fokusoi seuraavaan jo heti edellisen putken jälkeen, jota siis pitäisin tavoitteena olettaen, että oma liikkeeni jatkuu kohti sitä seuraavaa putkea. Hieno treenisuunnitelma on ensikerralla juosta aluksi kolmisen kertaa vähän varioiden putkeen nro 2 ja sen jälkeen kahteen kertaan putket 1 ja 2. Kokeillaan nyt tehdä mieluummin liian vähän kuin liikaa.     

Leirillä taas

Lauantai aloitettiin NAS teamin leiri kisatreenillä. Me mentiin sattumoisin se "helpoin" rata ilman kontakteja ja keppejä. Ei kyllä ollut helppo eikä oleet muutkaan vaihtoehdot. Ei ainakaan tällaisen koiran kanssa, kun olisi oikeasti pitänyt osata hallita vauhtia. Oli pari paikkaa, joihin oli kiire ja sitten monta putkijarrua, joista osan rytmittäminen oli liikaa puoliunessa ilman sen kummempaa tahtotilaa. Toisella yrityksellä oli tosin jo enemmän haluakin, kun Teemu ilmestyi paikalle, mutta ei vaan lähtenyt homma pelittämään. Myöhästyin kiireellisestä paikasta taas, vaikka leijeröin kepit ja sain lisää aikaa. Sen jälkeen homma vähän levähti, vaikka ei se nyt mitään kaaosta ollut. Loppupuolella meni putken sijasta aalle. Ei olla yhtään treenattu alkusyksyn jälkeen tuota estettä, mutta nätisti juoksi. Saatiin vielä kisayritysten jälkeen korjata jokunen kohta, jolloin Kaapo sai tilaisuuden esitellä vielä kaksi hyvää aata lisää :D  Toivon, että se saadaan kuntoon nopeasti sitten, kun puomi alkaa olla paketissa. Toivoa ainakin taitaa olla.

 Kisatreenailujen jälkeen oli vuorossa Kirin treenikuplahommailut. Syötiin nakkeja ulkona ja ohiteltiin koiria. Oli helppoa, kun ei ollut edes aamiaista vielä syönyt. Kun saatiin maha täyteen, suunnattiin vielä hetkeksi halliin juoksemaan pari putkea. Aika miljoona kertaa kivempi kyllä Kirmulin kanssa tekonurmella treenailla. Sen kanssa kun mielellään istuskelee ja puuhastelee lelun kanssa. Sanoinkin Inkalle, että Kiri taitaa alkaa treenata oikeasti vasta, kun päästään miellyttävämmälle alustalle. Voisihan sitä nimittäin treenailla tässä vaikka varmoja lähtöjä, mutta kun ei todellakaan huvita ainakaan hallilla. Jätetään tuollaiset parempiin olosuhteisiin...

Seuraavaksi sitten taas Kaapolla. Tehtiin Leenan kanssa takaakiertoja, sellaisia saksalaistyyppisiä. Juoksin itse alkuun hypyn kanssa ihan vaan samaa linjaa ja Kaapon piti malttaa lukita hyppy silti. Palkkailtiin näitä pari ennen kuin aloin juosta vinosti esteen taakse, jolloin tietysti lukittuminen on hankalampaa. Päästiin aika kevyesti siihen, että juoksin huolettomasti saksalaista. Olin jo matkalla ennen kuin Kaapo ponnisti, mutta hienosti otti hypyn siltikin. Vähän oli jossain kohtaa solmussa jalkojensa kanssa, kun kiire oli kova, mutta osasi toki korjata virheensä.

Samoja kuvioita jatkettiin Sadun ratamaisessa treenissä. Tuossa treenissä ei oikeastaan mitään ihmeellistä. Saksalainen toimi helposti, ei ollut mitenkään hankala paikkakaan. Yritettiin lopuksi kokonaisena sitä 12 esteen pätkää, mutta enpäs sitten osannut viedä viimeiseen takaaleikkaukseen kunnolla. Näin kyllä, että Kaapo oli lukinnut väärän puolen hypystä, mutten tehnyt asialle mitään. Saatiin kyllä kolmannella yrityksellä taas toimimaan, mutta kokonaisena tuo pätkä ei sitten mennyt. Pitäisi keskittyä...




Sunnuntaiaamua odotin koko leirissä eniten Teemun saman päivän illan treenien kanssa. Päästiin nimittäin juoksemaan puomia Leenan valvovien silmien alle ja että Kaapolainen oli kyllä hyvä! Tästä treenistä on jopa videota. Ei ihan kaikkea, mutta lähestulkoon. Allussa tehtiin pari pelkkää alastuloa ja joku kokonainen, mutta sitten video alkaakin. Toistot ei ehkä näytä mitenkään tyrmäävän umpeilta, mutta oikeasti kehitys on ollut mieletön ja Kaapo on ihan supertaitava. Se on todella ymmärtänyt mitä siltä halutaan, mutta se ei vain osaa sitä aina toteuttaa. Leenan mielestä kaikkein hienoin toisto oli se, jossa juostaan ekaa kertaa toiseen suuntaan ja Kaapo ei älynnyt, missä pallo odottaa. Hienoa siinä oli se, että vaikka Kaapo ei tiennyt, minne ollaan jatkamassa, se juoksi silti loppuun asti ennen kuin alkoi kysymään minulta. Siistiä oli myös se, ettei putkeen jatkaminen tuottanut ongelmia yhtään sen enempää kuin etupalkan vaihtaminen lentävään palkkaankaan.

Nyt puomin osalta treenataan minun edellä olemistani. Alkuun niin, että lähetän kaukaa esteiden kautta puomille, jotta pystyn itse pysymään rauhallisessa vauhdissa puomin lopussa. Tämän lisäksi treenataan kovavauhtisia puomeja kunnollisella vauhdilla ennen ylösmenoa, eli käytännssä parin suorassa olevan esteen takaa. Tällä yritetään saada Kaapo testailemaan puomia neljällä laukalla, koska sillä tavalla sen kannattaa se tulevaisuudessa ratavauhdissa tehdä. Muutamaan kertaan se on tuota jo kokeillutkin, mutta ihan ei meinaa uskallus ja vauhti riittämään. Näissä nyt saa palkata vähän ylemmäskin osuvia osumia, koska nimenomaan on kysymys siitä uskaltamisesta. Pitää kannustaa yrittämään.

Noitten lisäksi tehdään tietysti myös eri asteisia käännöksiä ja näiden kaikkien seassa yritetään hakea sitä oman liikkumiseni sietämistä. Sitten voidaankin siirtyä treenailemaan erilaisia variaatioita valsseista, takaakierroista ja muista ohjauksista puomin jälkeen ja käyttää siihen koko loppu-ura :D Tuossa kohtaa aloitetaan sitten varmaan aan tekeminen ja keinun muistuttelu. Sitten kohti kisakenttiä! 

Puomitreenin jälkeen oli kyllä niin hyvä fiilis ja ajattelinkin, että nyt en sitten jätä yrittämättä Lotan radanlukutreenissä. Halusin tehdä kaikkeni, mutta kuinkas taas kävikään. Ei jäänyt oikein mitään käteen. Rata ei ollut helppo eikä sellaiseksi tarkoitettukaan, mutta tuntui tosi kivalta. Se sisälsi paljon väärien esteiden ohittelua, mutta se ei jotenkin tuntunut ollenkaan ahdistavalta enää. Jumahdettiin kuitenkin ensimmäisten esteiden jälkeen yhteen kuvioon ja tuollainen jumittuminen ei ole koskaan tehnyt meidän treeneille hyvää. Eniten siksi, että Kaapo alkaa heti toistamaan virhettä eikä sitä saa siitä enää sellaisella ohjauksella pois, millä se toimisi muuten. Tuollaisia kohtia on aika turha edes jäädä hinkkaamaan, vaan pitäisi vain mennä eteenpäin ja vaikka palata myöhemmin asiaan. Vaihdoinkin sitten peruskäännöksen valssiin ja kuvittelin, että sillä osattaisiin, mutta sai siihenkin tovin käyttää, että sujui.

Tuon jälkeen tuli sellainen kohta, jossa sai tehdä japsia. Muistan kuinka hankalaa niiden kanssa oli vuosi sitten, mutta nyt meni ihan kevyesti. Jatkokin olisi mennyt, mutta pallo lensi aina siinä välissä ja sitten kun oltaisiin saatu mennä pidemmälle, ohjasin kerran huonosti ja Kaapo keksi poimia ylimääräisen hypyn. Sen jälkeen tyyppi oli tietysti taas sitä mieltä, että sinne kuului mennä ja taas vähän tuhlattiin aikaa. Olisi pitänyt testata käsikosketus, mutten vielä uskonut, että se toimisi radalla. Ehdittiin tuon jälkeen enää yksi vähän pidempi pätkä juoksennella ja se treeni oli sitten siinä.

Oikeastihan tuossa ei olisi ollut mitään syytä olla niin ärsyyntynyt kuin olin, mutta kun treenaa pätkiä vain tällälailla joskus ja jouluna, niin olisi kiva tehdä enempää kuin paria estettä peräkkäin. Siinä ei pääse vauhtiin ja vaikka ei ihan osattukaan, niin silti ei tuntunut siltä, että oltaisiin oltu mitenkään epämukavuusalueella tai opittu jotain. Tosin todellisuudessahan pettymys johtui siitä, että olin kuvitellut meistä vähän liikoja ja päässyt taas romahtamaan pilvilinnoista ja kyllähän se ottaa päähän :D

Tuon treenin jälkeen Annen luennolle ja sitten aika pitkän odottelun jälkeen Teemun treeneihin. Että olin odottanut tuota hetkeä. Viime leirillä kun ei Teemua ollut. Tehtiin profiililtaan aika rasittavan näköistä rataa, jossa koko ajan tapahtui jotain, mutta kävellessä ja tehdessä se tuntui kivalta. Oli erilaisia valsseja, takaakiertopäällejuoksua, saksalaista, päällejuoksua ja sen sellaista. Ja kun kouluttajana on Teemu, niin sittenhän me osataan. Nuo treenit on niitä harvoja hetkiä, kun voin rehellisesti sanoa tekeväni oikeasti kunnolla. Luotan siihen, että kouluttaja tietää mistä puhuu ja on sellainen fiilis, että hän myös uskoo meidän osaamiseen. Ja se kai sitten saa minut luottamaan siihen, että me pystytään vähän mihin vain ja haluamaan näyttää, että niin todella on. Pystyn keskittymään kokonaan vain parhaani tekemiseen ja kyllähän se hyvältä tuntuu. Varsinkin, kun sitten myös menee oikeasti hyvin. Lopussa juostiin 19 estettä puhtaasti, vaikkakin tokavikalla oli kielto hyvin lähellä ja joku ilkeä tuomari olisi voinut kättään heiluttaakin. Siinä tein eurooppalaisen valssin liian ajoissa ja Kaapo mietti tovin jättääkkö hyppäämättä.

Tässä treenisä päästiin testaamaan käsitargettia radalla tiukassa käännöksessä. Ennen kuin testasin itse, en ihan ostanut ideaa, mutta jo ensimmäisellä yrityksestä näki kuinka hyvin se oikeasti toimii. Kaapon pää kääntyi jo ponnistaessa oikeaan suuntaan jatkon kannalta, ja hypystä tuli niin nätti kuin vain ikinä voi tulla. Linjakin oli jatkoon ihan superhyvä. Tuon perusteella käsitargettia olisi voinut testailla jo lauantaina Lotan treenissä, mutta en kuitenkaan tuolloin vielä uskonut, että töks voisi toimia radalla, kun sitä vain kerran esteiden seassa ollaan muutenkin treenattu. 

 Kiireistä saksalaista vääntäessäni huomasin myös kuinka ohjausten harjoitteleminen todella hitaassa vauhdissa on auttanut tuomaan niitä selkärankaan. Tuossa kohdassa ei ollut aikaa ajatella, mihin katsoo tai juoksee. Ohjaus vain tuli oikeanlaisena, kun liikerata oli jo riittävän tuttu hermoradoille. Kannattaa testata iltajumppana valsseja ja muita kiemuroita todella miettien miten astuu, mihin astuu, missä on paino, mihin katsoo ja sen sellaista niin hitaassa vauhdissa kuin vain tasapaino antaa myöten. Tietysti kannattaa tehdä se ohjaus aika oikein, ettei vahvista vahingossa vääriä toimintamalleja :D

Treenin lopuksi halusin vielä tavalliseen tapaani tehdä kokonaisena sen, mitä oltiin ehditty tekemään. Kirjoittelin kisoista sitä, että kun radalla jätin katsomatta Kaapoa, niin heti ohjasin vahingossa väärään paikkaan. Nyt tuli ilmi, että teen sen treeneissäkin heti, kun pitäisi tehdä pidempää pätkää. Lopetan Kaapon katsomisen ja ohjaan enemmän fiiliksen kuin havaintojen perusteella (koska vaikea olla kovin analyyttinen, jos ei edes katso sitä ohjattavaa). Tässä todella taitaa majailla syy siihen, miksei onnistuta isommissa kokonaisuuksissa ja varsinkaan kisoissa.

 Nyt ongelma tuntuu itsestään selvältä, mutta kovin kauan tuon älyämiseen on mennyt! Pitää siis opetella katsomaan Kaapoa yhtä tarkasti kuin treenatessakin myös kisatilanteessa. Voi olla, että jätän katsomatta kisoissa sen takia, että Kaapo tuntuu nopeammalta enkä malta pysyä hetkessä. Pienissä pätkissä on luottamus ja rauha, pidemmissä ei ihan niinkään. Mutta vaikea se on nähdä lukittumisia ja ylipäätään ohjata, jos ei ole sitä kontaktia koiraan. 

Semmoinen leiri tällä kertaa eikä ole montaa viikkoa seuraavaankaan. Voi olla, ettei kovin montaa treeniä tässä välisä ehditä tekemään, mutta ainakin yhdestä kisahypäristä haaveilen... 

 

Kiri 9 kk

Leijonakuningas se on taas kuukautta vanhempi ja hiukan suurempi. Tarkalleen ottaen 45 cm ja jotakin 11 kg luokkaa painoltaan. 8 kk kohdalla mittailin 44-45, joten nyt vihdoin se kasvu vaikuttaa hidastuneen :D Tähän asti on posotettu vähintään sentti per kuukausi.

Viime kuussa mainitsin Kirin kiinnostuksesta muita koiralaisia kohtaan ja tuota asiaa onkin treenailtu. Sanoisin, että edistystäkin on, joskaan jälkikäteen tuijottelu ei kyllä vielä ole vähentynyt. Sen sijaan kun kauempaa vapaana jotakin katselee, niin hirmu paljon nopeammin päättää mieluummin syövänsä nakkia. Siksipä tyyppi on saanut luotettavuuttaan aika hyvin takaisin.

Treenailujen puolesta kuukausi on kulunut temppuillessa. Ollaan harjoiteltu kierimistä, mietitty miten saisin Kirin peruuttamaan takaosalähtöisemmin ja pidemmälle sekä eroteltu zik zikkiä ja zak zakkia. Nuo siis pyörimisiä eri suuntiin, joista zik zik on kuulunut sanavarastoon jo ihan pikkuisesta lähtien, kun taas zak zak tuli ohjelmistoon paljon myöhimmin (toispuoleisuus, täältä tullaan! :'D). Kuluneen kuukauden aikana Kiri on ekoja kertoja osannut erotella zakin zikistä ja peruutuksenkin niistä. Tosin eilen pyöri vain vaikeampaan suuntaan. Ihan aina ei ehdi nimittäin kuunnella, kun on kivempaa tehdä sitä, mitä viime aikoina on eniten tehty. Lapsikoirat on aika <3






Kirin agilityelämään on kuulunut kaksi rengastreeniä ja tiistaina maton juoksemista. Putkien kaahottaminen tuntuu jo aika turhalta. Tyyppi kun on tehnyt selväksi, että handlaa sen homman. Ehkä keskitytään niihin uudelleen sitten, kun uskaltaa mennä tiukempiin umpikulmiin ja miettimään jotain muutakin vähän monimutkaisempaa. Siksipä siis ollaan harjoiteltu vähän rengasta.

Ekalla kerralla ei osannut tarjota muuta kuin renkaan kehikon läpi menemistä, joten alennuin houkuttelemaan renkulaisen läpi. Seuraavassa treenissä tarjosikin sitten jo kuin vanha tekijä oikeaa juttua, kun seisoskelin renkaan vieressä. Sitten kun oltiin yhdessä lelujen kanssa renkaan etupuolella, Kirmaloisen maailma meni vähän sekaisin eikä älynnyt enää. Tyyppi on kyllä huvittava. Jos leluilla ei heti tajua, miten pääsisi riekkumaan, tyyppi alkaa räksyttää ja kuppi vähän niin kuin lentää nurin... Tämänpä takia ajattelua vaativat hommat kannattanee suorittaa niillä nakeilla. Sen verran hyvin olen Kirin onnistunut aivopesemään lelulle, ettei tarvitse pelätä, että se paatuisi takaisin nakkirakkauteen. Se kun nimittäin haaveilee namipalkalla selkeästi lelujen suuntaan. Ne on niin paljon kivempia!

Tiistain mattotreenissä korostui, miten tärkeää Kirille on keskittymisen kannalta se, että treenikuvio on tarkkaan suunniteltu. Tehtiin taas sellaisena kehänä, että matto - nami namikupista - nami minulta ja uusi toisto. Sitten kun namit loppui minulta enkä jaksanut heti mennä hakemaan lisää, niin tyypin pakka meni sekaisin. Se välinakki oli uuteen toistoon pääsemisen kannalta todella tärkeä ja kun siihen taas palattiin, niin homma alkoi pelittää. Tuossa välissä ehti siis ilman nakkiaan räksyttää, pyöriä, peruuttaa, kurkkia putkeen ja sen semmoista maton tarjoamisen sijaan. Kaiken kaikkiaan treeni oli kyllä ihan liaan pitkä. En tiedä miksi siinä noin kävi, mutta ensi kerralla paremmin sitten.

 Treenin aikana Kirmunder myös hyppäsi vahingossa yhden hyppysen. Nätisti taipui, mutta jos nyt vielä annettaisiin niiden olla. Haluan säästää tuon ihanuuden kivempiin olosuhteisiin, joissa voin nauttia perusopetuksen siisteydestä ilman, että ällöksyn kentän pohjamateriaalia. Ja mieluummin jossain muissa kengissä kuin saappaissa :'D

Puomitreeniä

 
Oltiin eilen illalla hiekkaantumassa Kaapon, Kirin ja Wia sheltin kanssa. On kyllä kivaa, kun on samaa juttua treenaavaa motivoitunutta seuraa. Aika paljon on nimittäin tullut yksin treenailtua Ojanko aikoina. Kivaa on myös se, että ainakin vielä pystytään kulkemaan juoksuisenkin nartun kanssa. Kaapohan on leikattu ja Kiri kivasti vielä niin lapsi, ettei älyä vielä semmoisista mitään.

Videoilla ei ole ihan kaikkia toistoja, mutta pääosin kuitenkin. Aloitettiin tavalliseen tapaan tekemällä pelkkää alastuloa, mutta vähän vähemmän tavallisesti nakille. Jostain syystä namipalkka tai loiva suunnilleen 45 asteen käännös puomilta sai Kaapon katselemaan aika voimakkaastikin minua. Teki jopa kerran 2on2offin, mutten siitä sen kummemmin välittänyt, vaan palkattiin sekin. Tiedän kokemuksesta, että jos tuollaista ei palkkaa, niin Kaapo tarjoaa sitten aiempaakin tiukemmin pysähtymistä. Tämän asian kanssa tuli tutuksi viime kesänä aata treenatessa. Puomilla tuollainen ilmiö on ollut todella harvinainen, koska matto on toiminut selkeänä erona pysähtymisen treenaamiseen.

Pelkät alastulot toimivat yleensä oikein hyvin. Kaapo ei laukkaa välttämättä eikä varsinkaan mene kovaa, mutta se ei ole tuossa pointtikaan. Vauhti kyllä tulee, tärkeintä tuossa on saada ajatus kohdilleen ja koiralle ymmärrystä. Videolta näkee hienosti kuinka paljon alastulon tekemistä vaikeuttaa se, jos itse päätänkin juosta. Noita se ei osaa vielä tehdä ollenkaan ja voi olla, että kannattaisi ehkä keskittyä saamaan nuo kuntoon, jolloin koko puomilla oma kiihdyttäminen ei sitten enää häiritsisi. Vähemmänhän koiraa kuluttaisi treenata tuota asiaa vain alastulolta koko puomin sijaan.

Koko puomin tekeminen vaan on lystikkäämpää, joten siksi treenaaminen nyt on siihen painottunut. Se näyttää hienommalta ja tuntuu niin siistiltä. Vieläkin vaikea tajuta, että Kaapo, siis minun Kaapolainen, pystyy juoksemaan täyskorkeaa puomia ja vieläpä tietää mitä tekee! Niin hienoa, vaikka se sisältääkin valtavasti rajoitteita. En voi tehdä sitä ja tätä enkä tuotakaan, jos haluan, että Kaapo onnistuu. Tällä kehitystahdilla tosin kohta varmaan voidaan. Tuntuu kyllä, että tämä projekti etenee ihan liian helposti. Yhtäkään kunnon takapakkia ei ole ollut ja se on mystistä se.

Juoksenneltiin siis puomia loivalla käännöksellä oikealle hypyn ja putken kautta. Olen pitänyt puomin alussa nyt muurin palikkaa, koska Kaapo lentelee aika kepeästi ylösmenon yli. Itse ylösmenon treenaaminen ja sinne kooten kääntyminen on vielä aloittamatta, koska nyt täytyy kuulemma keskittyä vain alastuloon. Järkeväähän se tietysti onkin. Asia kerrallaan ja muurinpala hoitakoon nyt jonkinlaista laastarin virkaa ylösmennessä, ettei väärä tapa kamalasti vahvistuisi.







Tauon jälkeen otettiin vielä pari toistoa tuota samaa oikealle käännöstä, jotka puuttuu videolta. Muutama aika hieno siellä taisi olla, joku loikkakin varmaan. Sen jälkeen ryhdyin rohkeaksi ja halusin testata, miten pystyttäisiin menemään vasemmalle takaakiertoon. Haasteena siis se, että yrittäisin olla edellä, jolloin taistelen ehkä hieman Kaapon huomiosta, jonka pitäisi kuitenkin malttaa keskittyä alas asti juoksemiseen. Tehtiin ensin pelkkää alastuloa ja sitten muutamia kokonaisia. Ensimmäinen kokonainen oli hieno, sen jälkeen oli enemmän ja vähemmän vaikeuksia. Olisi pitänyt helpottaa aikaisemmin, mutta noin nyt tällä kertaa. Lopuksi juostiin vielä muutama suoraan, niin jäi hyvä mieli kaikille.

Viikonloppuna on taas leiri ja tällä kertaa ymmärtääkseni päästään tekemään puomia Leenan valvovien silmien alle. Superkivaa, koska viimeksi kun Leenan kanssa ollaan treenattu, Kaapo vasta teki ekaa kertaa mattoa minipydältä. Tuo taisi olla joskus lokakuussa, että onhan siitä tovi vierähtänytkin. Tässä välillä Leena on nähnyt meidän treenit videoilta ja hänen neuvoillaan tähän ollaan päästy. Itsekseni olisin sortunut vaatimaan liikoja. Ei kyllä tosiaan ollut huono idea lähteä mukaan NAS teamiin :)

Kisoissa

Treenatessa alkaa olla vähitellen tunne siitä, että opin oikeasti ohjaamaan Kaapoa. Se ei ole sittenkään mahdoton tehtävä. Välillä tuntuu itsevarmalta, siltä että me osataan tehdä tätä lajia yhdessä. Siihen, että kisoissa olisi yhtä varma fiilis, on vielä luonnollisesti matkaa, mutta kyllä edistystä on jo tapahtunut. Vaikka eilen hyllytettiin tavalliseen tapaan, luulen, että jos nyt voitaisiin kisata enemmän, me onnistuttaisiin. Kun saadaan kontaktit takaisin kisakuntoon ja voidaan ottaa kunnollinen skabaputki, toivon, että noustaan nopeasti kolmosiin.


 Tuomarina kakkosille oli Henri Luomala. Hypäri ei ollut vaikea eikä sen olisi pitänyt aiheuttaa sitä lievää ahdistusta, minkä se alullaan aiheutti. Tosin kun näin radan alun edestä päin, ei se näyttänyt ollenkaan niin ahtaalta ja inhottavalta kuin miltä se kentän toisesta päädystä oli näyttänyt. 4. hypyn ohjaaminen ei olisi pitänyt olla mitenkään hankalaa. Olin ajatellut olla suosiolla menemättä Kaapon edelle ja pysytellä kivasti mukavuusalueella ja 3. ja 4. hypyn välissä yksinkertaisesti hieman vekata ja rytmillä kertoa kääntymisestä ja sitten takaaleikata 5. hypyn, joka olisi ollut muurin lähistöllä oleva hyppy. Suunnitelma oli mielestäni ihan hyvä, mutta toteutus jäi kokonaan puuttumaan :D

Ei ole kaikkein hauskinta tuijottaa omia virheitä moninkertaisesti hidastettuna, mutta sitä olen viime aikoina harrastanut. Tätä rataa katsellessani yritin keksiä, miksi jätän ohjaamatta tuon 3. 4. välin. Asiaa mielessäni pyöritettyäni tulin siihen tulokseen, että aika usein kisoissa ja ehkä treeneissäkin, huomioni herpaantuu juuri tuossa kohtaa rataa. Radan toinen este on yleisesti vaikein ohjata, kun ei ole vielä vauhtia ja rytmin saaminen kohdilleen on hankalaa. Tälläkin radalla Kaapon kokoaminen tuohon alun käännökseen jää kokonaan puuttumaan, koska valssi kääntyi myöhässä. Kakkosesteen ohjaamisen haastavuus sitten ilmeisesti syö keskittymisen seuraavilta esteiltä ja niillä helposti jätän ohjaamatta. Mieli on ehkä vielä hetken siellä edellisessä hetkessä ajatellen joko venähtänyttä linjaa, Kaapon huonoa laskeutumista, helpotusta onnistumisesta tai jotakin vastaavaa.

Hidastusta tuijottaessani huomaan, että katseeni irtoaa Kaaposta ennen kolmatta hyppyä. Muistan tuosta hetkestäkin sen, että katsoin Kaapoa myöhästyneen valssin jälkeen ihan tavalliseen tapaan, mutta sen jälkeen seuraava hetki, kun kunnolla tiedostin, missä se on, oli vasta sitten, kun Kaapo oli jo laskeutunut putken eteen. Muistan myös katsoneeni jostain kumman syystä sitä putkea tuossa välissä, joten ei todellakaan ole ihme, että Kaapon sitten sinne ohjasin.

Normaalisti ohjatessani tuijotan koiraa jatkuvasti. Kaapo on siihen tehokkaasti opettanut, koska sen kanssa kontaktin katkeaminen kostautuu välittömästi. Joko rima tulee alas tai koira on väärässä paikassa. No niin kävi nytkin enkä kyllä ymmärrä, miksi ylipäätään irrotin katseeni Kaaposta tuossa kohtaa. Siihen ei ollut mitään syytä. Kyllä lihasmuistin pitää tietää mihin suuntaan ja miten juosta, ettei esteisiin tarvitse kiinnittää huomiota kuin sivusilmällä. Muutenkin kyllä tuntuu, että kisoissa helpommin lopetan Kaapon katsomisen. Täytyy jatkossa kiinnittää tuohon erityistä huomiota.

Muutenhan rata meni ihan hyvin. Olin ylpeä siitä, että hain Kaapoa vähän matkaa putkista. Olen sössinyt monen monta rataa sillä, että odottelen liian lähellä seuraavaa estettä, jolloin en pysty juurikaan enää liikkumaan sitä kohden enkä näin saa käännettyä Kaapoa ohjaajafokuksesta estefokukseen ajoissa. Tällä radallahan nyt ei mitään kriittistä paikkaa tuon osalta ollut, mutta kyllä sitä koiraa voi noissa oikeasti helpoissakin paikoissa haeskella, jotta jäisi tavaksi tuollainen ahertaminen laiskottelun sijaan. Pinkistä putkesta tullessa hakeminen oli toki perusteltuakin, jotta saisin kerrottua kääntymisestä rytmityksellä. Aika olemattomaksi tosin itse rytmittäminen tuossa kohtaa lopulta jäi. Taisin vain osoittaa hypyn ja kääntyä kohti uutta suuntaa. Hidastusta katsellessa huomaa, että hypätessään Kaapo katsoo ensin keltaiseen putkeen, mutta kun odotan nenän kääntymisen ennen kuin lähden juoksemaan uuteen suuntaan, niin homma luistaa niin kuin kuuluukin.

Pituuden jälkeen olin ajatellut tekeväni joko sokkarin, jos aikaa riittää tai sitten jäädä suosiolla radan sisäpuolelle ja ohjata keppejä edeltäneen takaakierron "ulkopuolelta", joka ei sekään olisi ollut mitenkään hankala vaihtoehto. Putkella odottelun ansiosta sain niin paljon tilaa ja aikaa, että päätin juosta sokkariiin ja aika ylpeä olen sen ajoituksesta. Ohjaava käsi vaihtuu ja hartialinja kääntyy jo ennen kuin Kaapo ponnistaa pituudelle. Vähän kyllä sitten meni pituuden hyppääminen pitkäksi ja saatiin vähän tähtäillä, että osuttiin seuraavalle hypylle, jonka jälkeinen takaakierto oli sen tyyppinen pyöritys, että sellaiset meiltä kyllä luonnistuu.

Loppusuora sen sijaan ei onnistunut ja saatiin radalle vähän nolo loppu. Vaikka keskityin oikein erikseen juoksemaan, niin silti Kaapo ekalla hypyllä käänsi katseensa ja lähti aika päättäväisestikin kohti sitä neljättä hyppyä. Voi tosin olla, että se päättäväinen juoksemin ei sitten kuitenkaan ollut kiihtyvää, vaan ratkaisevasti hidastui epäonnekaaseen aikaan. Kohta olisi toki onnistunut, jos olisin ollut vähän edempänä, mutta kyllä Kaapon kuuluisi irrota tuollaiset suorat ja erityisesti juosta, jos minäkin juoksen. Loppusuoria voisi kyllä joskus treenatakin ja vahvistaa eteen käskyä. Eilen sillä ei ainakaan ollut mitään merkitystä ja hyvin vähäisessä käytössä tuo sana on muutenkin ollut.

Että sellainen hypäri meillä tällä kertaa. Nyt taitaa olla 9 hyllyä putkeen. Katsotaan, koska saadaan tuo putki rikki :D Edellisen nollan vuosipäiväkin lähestyy kovaa kyytiä. Maaliskuun 29. päivä (muistaakseni) taitaa olla aika juhlia sen kaksivuotispäiviä...

Erävoitto

 Tiistaina Kaapo juoksi ekaa kertaa täyskorkean puomin alusta loppuun ja vieläpä ilman mattoa. Kyllä tuntui kuulkaas hyvältä katsoa sitä näkyä! Pitkä on matka kisavalmiuteen, mutta tärkeä välietappi tämäkin ja yllätyin kyllä kuinka nopeasti ja kivuttomasti tähän on päästy. Taitaa olla aika lailla 5 kk, kun aloitettiin mattotreenit tasamaalla. Suunnilleen kahdesti viikossa ollaan treenattu tuo aika. Jännä nähdä kuinka pitkään tästä menee, että ollaan takaisin kisabaanoilla.



Tällä hetkellä siis kokonainen menee, kunhan saadaan alle ensin hyviä alastuloja ja näin sellaista hyvää flowta tekemiseeen. Treenin alussa tulee varmasti loikkaa, jos suoraan yrittää kuuta taivaalta tavoitella. Tiistaina onnistuminen vaati myös sitä, että kävelin tai hölkkäsin. Kunnollinen juokseminen oli liian paha. Liikehäiriö on siis ihan lapsen kengissä, vaikka matalammissa korkeuksissa ja pelkällä matolla sujuu. Vähitellen lisäillään sitä ja todennäköisesti ensin namipalkalla. Luulisin, että jos muutenkin oltaisiin alusta alkaen tehty nameilla, oltaisiin saatu kehitystä vielä nopeammin aikaiseksi. Rauhallisemmassa vireessä on niin paljon paremmin aivot mukana. Toisaalta Kaaposta on hauskempaa syöksyä leluun... Olen ajatellut, että treenaillaan näillä nyt sitten sekaisin. Lähinnä niin, että kun olen yksin, niin lelu ja avustajan kanssa nakkia naamaan.

Käännöksiä ollaan tehty alusta alkaen, mutta aika paljon vähemmän. Seuraavat treenit taidankin aloittaa niillä. Ylösmenolle suoristamista pitäisi treenata jossain kohtaa myös ja takaa kierroista pitäisi tehdä itsenäisiä. Treenattava ei siis ainakaan lopu kesken, mutta onneksi se on kivaa. Ei tähän muuten olisi tullut koskaan ryhdyttyäkään.

Lauantaina päästään nauttimaan vaihteeksi karkeloistakin, kun ilmoitin Kaapon hypärille. Aika ihanaa. Vähäinen ratatreeni tekee ihmeitä motivaatiolle...