Kolmosluokkalainen

Kolmosiin nouseminen ei ehkä ihan jokaiselle ole suurikaan saavutus, mutta jos kakkosluokassa on tullut vietettyä lähes kolme vuotta eikä aiempia kisakoiria ole, niin saavutuksen arvo saattaa kummasti nousta. Meille tämä oli iso asia ja nyt leijailaan hetki onnellisuudessa <3

Kaapohan tosiaan nousi kakkosiin 29.3.2015. Sen jälkeen kisailtiin seuraavaan jouluun asti ja tehtiin ihan ok ratoja, muttei nollan nollaa. 26 starttia näköjään kertyi ennen päätöstä ryhtyä leikkimään puomin kanssa. Noihin aikoihin Kaapon ohjaaminen tuntui kovin hankalalta ja oli sellainen fiilis, että ehkä minusta ei vain ole maksiohjaajaksi. Isoin ongelma oli ehkä kisoissa nollien kannalta se, ettei ajatus pysynyt oikein hetkessä, vaan harhaili eteen ja taakse enkä kyennyt reagoimaan asioihin joita radalla tapahtui. Pienikin haparointi kostautui heti virheenä.

Puomitauon aikana kisattiin 11 hypäriä. 10 hyllytettiin ja yhdeltä tehtiin vitonen :'D Yhden radan juokseminen oli suhteellisen haastavaa ja hypäreillä on helppo mokata. Isoin haaste ehkä kuitenkin oli motivaation puutteessa. Nollan tekemisestä ei tuntunut olevan oikeaa hyötyä, kun agiratoja ei kuitenkaan voitu juosta eikä siten nousta kolmosiin. Hankalaa on ollut myös osata keskittyä kakkosluokan aika helppoihin ratoihin.

12.8.2017 startattiin pitkästä aikaa taas agiradoille. Tehtiin juoksarilla nolla ja saatiin eka luva. Noihin aikoihin ehdin jo hetken luulla, että juoksaritulevaisuus oli lähellä, mutta sehän sitten kosahti. Toisetkin kisat vielä yritettiin syyskuussa niillä juoksareilla, mutta ei onnistunut. Kisaaminen piti jättää taas hetkeksi kunnes toissaviikolla startattiin aika tuoreilla pysäreillä. Kaksi viikkoa taidettiin treenata. Noissa kisoissa olin itse aika flunssainen, mutta kun kerran olin paikalle raahautunut niin pitihän sitä nolla vääntää. Ja niinhän me tehtiinkin heti ekalta radalta. Tuplaa ei sitten kuitenkaan viitsitty. Ohjasin alussa pudonneen riman jälkeen huonosti ja keräiltiin vähän lisää pisteitä. Jätettiin sertijuhlat seuraavaan viikkoon.

Ja tosiaan olin aika vakaasti päättänyt, että nyt se vika nolla sitten tehdään. Aika monelle tuli sanottua, että ensi viikolla Kaapo on sitten kolmosissa ja luvattua, että treeneissä on kakkua tarjolla. Ihan pelkästään puhumisen ilosta ei noita sanoja tullut jankutettua, vaan ihan tietoisesti rakensin itselleni sopivaa painetta. Tällainen ameeba kun tarvitsee vähän ylimääräistä tahtoa, jos aikoo ohjata kunnolla ja pusertaa sen nollan vaikka väkisin. Ja aika väkisin se tuli tehtyäkin, heti ekalta radalta. Radalta joka ei ollut ollenkaan meidän tyyppinen eikä yksikään hetki sillä tuntunut helpolta tai kivalta. Silti selvittiin, niin oudolta kuin se edelleen tuntuukin. Jotakin ollaan tässä matkan varrella opittu. Viime kauden aikana NAS-teamin leireillä opittiin ymmärtämään toisiamme ja minä löysin itselleni oikeanlaisten mielentilan tehdä tätä meidän juttua. Nyt pystyn olemaan läsnä jokaisella esteellä, jokaisessa hetkessä. Ja sehän johtaa siihen, että nyt pystyn reagoimaan asioihin, joita meinaa tapahtua. Saan pidettyä Kaapoa oikealla radalla, vaikkei se nyt aina niin nättiä olisikaan.

Paljon tässä on tietysti myös oppimatta ja kamalasti löytyy kehitettävää. Nyt kolmosluokkalaisina motivaatiota ryhtyä oikeasti puskemaan omaa ohjaamista paremmaksi on kuitenkin entistäkin enemmän. Tiedostan kyllä, ettei vielä olla edes sellaisella perus ok tasolla kolmosten mittapuulla. Erityisesti radanlukutaidossa olisi parannettavaa. Lisäksi pitäisi saada kamalasti lisää varmuutta ohjaamiseen ja sitä kautta rohkeutta oikeasti liikkua. Ei olisi myöskään paha saada omaa reaktionopeutta kasvatettua ja toki Kaapollakin on puutteita. Esimerkiksi keppejä pitäisi saada paremmiksi, keinua itsenäisemmäksi, puomi varmemmaksi ja tietynlaisiin takaakiertoihin varmuutta riman suhteen. Pakko sanoa, että tuntuu aika virkistävältä päästä treenaamaan tuon otuksen kanssa muutakin kuin sitä puomia! Ne pysärit nimittäin toimii ihan kivasti eikä vaadi mitään hullua treenaamista. Kun jostakin luopuu, niin saa jotakin muuta tilalle <3

Miten kävi Kaapon juoksareille?

En ajatellut kirjoittaa tästä, mutta koska kysyttiin, niin kirjoitanpa sitten kuitenkin. Tavallaan on kyllä tehnyt mieli muutenkin, että antaa nyt sitten mennä.

Niin että kuinka juoksariprojektille sitten kävikään? Lyhyesti sanottuna se loppui. Ja koska valmistahan siitä ei ikinä olisi muutenkaan tullut, niin lienee selvää, että se loppui tappioon. Tässä olisi ehkä hyvä hetki onnitella itseään hienosti hukatuista kahdesta vuodesta meidän kisaurasta. Toivottavasti niitä on vielä tuplasti jäljellä. Enempää kun ei ole. Kaapo nimittäin menee ja täyttää kuusi ensi kuussa. Lienee aika tehdä muutakin kuin treenata tuota aika keskeiseksi kasvanutta estettä.

Mutta siis miksi ja mitä oikein tapahtui? En oikeasti osaa vastata, joten tyydyn vain veikkailemaan. Oli varmaan virhe pitää kesällä niin pitkä tauko ja erityisen iso virhe oli innostua hyvin menneistä muutamasta treeenistä tuon tauon jälkeen. Oli virhe lähteä vaikeuttamaan ja oli virhe lähteä testaamaan kisoihin. Varmasti oli huono idea antaa vahingossa Kaapon juosta muutaman kerran puomi osumatta ja antaa silti jatkaa matkaa keskeyttämättä. Hän kun on suuri eläin, jolla on suuri laukka. Laukka josta me molemmat ollemme ylpeitä kaikkialla muualla paitsi puomilla. Puomin juoksemisesta se teki vaikeaa. Tai siis vaikeaa, jos halusi osumia ylös tai alas, saati sitten molempiin. Keväällä alasmenon osuus vielä onnistui ainakin suhteellisen hyvin, mutta syksyn mittaan ei enää kumpikaan.

Sinänsähän asiassa ei olisi ehkä ollut niin suuren katastrofin aineksia, jos en olisi ehtinyt jo innostua ja ryhtyä malttamattomaksi. Toisaalta matosta ei tuntunut olevan suurta apua helpottajana eikä Kaapo enää osunut niillä helpotuksilla, joilla se osui poikkeuksetta vielä kesällä. Kaapolta hävisi fokus kontaktille ja homma levisi käsiin. Syyskuun lopulla harkitsin ensimmäistä kertaa tosissani luovuttavani. Testasin jopa kerran pysäytystä, mutta päätin kuitenkin olla sinnikäs. Tai itsepäinen, miten asian nyt haluaa nähdä. Palattiin treenaamaan pelkkää alastuloa, tehtiin namimaatille ja tehtiin lelulle. Tiukensin kriteeriä ja sain katsella paljon myös erittäin hienoja osumia, mutta koko puomi ei onnistunut muuten kuin niin, että kävelin ja myöhemmin ei enää niinkään. Täyttääkseen uuden kriteerin Kaapo joutui kokoamaan, sillä neljä Kaapon laukkaa ei mahdu rennosti puomille eikä kolme riitä osumiseen yhtään sen enempää ylös kuin alastullessakaan. Kaapo siis ei keksinyt, miten kykenisi toteuttamaan uuden kriteerin kovassa vauhdissa, jonka takia aina, kun yritin juosta, sain kuunnella rytmikästä ääntä tumps, tumps ja tumps. Kaapolle oli lopultakin kehittynyt helppo luonnollinen tapa suorittaa tuo este.

En tiedä olisinko onnistunut, jos en olisi lähtenyt kiristämään kriteeriä. En tiedä olisinko onnistunut, jos olisin viitsinyt turvautua mattoon kriisin keskellä vähän enemmän. Oltaisiin me ehkä uudellakin kriteerillä voitu onnistua, jos olisin antanut enemmän aikaa. Kuukausi vielä treenattiin. Se oli jatkoaika, joka on nyt loppu. Asia ei mennyt eteenpäin ja päätin myöntää tappioni. Aikaa ei ole loputtomasti enkä sitä aio tuohon yhteen esteeseen enää enempää tuhlata. Kaapon juoksarit oli tässä.

Juoksarit oli siinä, mutta sehän ei tietenkään poista puomia päiväjärjestyksestä. Jos agility ylipäätään tuntuisi Kaapon kanssa juuri nyt niin vaikealta kuin se vielä reilu vuosi sitten tuntui, olisin varmaan heittänyt hanskat tiskiin kokonaan, lopettanut koko estehyppelyn. Ei nimittäin varmaan ole suurikaan yllätys, ettei Kaapon pysäreillekään nyt mitenkään erityisen hohdokasta kuulu. Senhän takia koko projektiin alunperin lähdinkin, inhosta 2on2offia kohtaan. Vaikea edes selittää kuinka pahalta tuntuu katsoa vanhaa hiippailua, kun eihän ne parhaat juoksarihetket ja se vapaus ole tietenkään mihinkään mielestä hävinneet. Noina hetkinä haluaisi lopettaa, ettei tarvitsisi enää koskaan nähdä samaa. Ettei tarvitsisi miettiä päätään puhki, kun yrittää keksiä, miten saada tuosta otuksesta rento ja iloinen pysähtyjä.

Mutta sitä asiaa on mietitty ja hyviäkin pysäreitä nähty. Näillä mennään ja viikon päästä kokeillaan kisatakin. Saa nähdä kuinka huono idea sekin sitten on, mutta vakaa päätös nousemisesta vihdoin ja viimein sinne kolmosiin ei nyt enää jaksa odottaa yhtään enempää.

Tämän sepustuksen perusteella voisi ehkä olettaa, että en ihan erityisen suuresti pidä tuosta esteestä ja että katuisin parin vuoden takaista päätöstä. Ei se ehkä viisas päätös ollut ja kisaamisen kannalta typerin ikinä, mutta viime vuodessa oli puomitreeneineen ihan kamalasti hyvää enkä sitä vaihtaisi pois. Viime vuonna laumaan saapui myös olento, jonka kanssa puomin juokseminen on yhtä pilvilinnoissa leijailua. Kirille se on lasten leikkiä. Hän on treenannut nyt namikoneella reilun kuukauden ja siirtynyt tasamaalta täysikorkealle monta viikkoa sitten. Tyyppi viljelee käsittämättömällä varmuudella eroteltuja takajalkaosumia aivan kontaktipinnan alaosaan eikä tunnu hätkähtävän mistään. Kirin juoksariporojektin helppous olikin yksi lopulta hyvin ratkaiseva tekijä siinä, miksi Kaapon kanssa päätin antaa olla. Sen kanssa väännettiin koko viime kausi ja kaikki työ onnistuttiin tuhoamaan alle kuukaudessa. Toiset osaa ja toiset ei. Ja toisilla pitäisi olla aikaa, toisilla ei enää yhtään niin paljon.

Että niin siinä sitten kävi. Piste.

Räksytys seis ja aivot peliin

Mökillä oli kätevä treenata Kirin keppejä, kun saattoi vain iskeä tikut maahan ja käydä treenailemassa aina, kun siltä tuntui. Tämmöisissä treeneissä maltan pitää toistomäärätkin tosi alhaalla. Ei tarvitse saada just silloin valmista eikä treenin eteen ole tarvinnut nähdä vaivaa (mennä treenipaikkaan, erikseen lämppäillä ja pystytellä uudelleen niitä tikkuja).

Perjantaina Kirin keppitilanne oli semmoinen, että välit olivat vaikeimmillaan lähestulkoon suorassa ja 10 - 5 cm oli aikalailla varma. (Kiri on treenannut keppejä 2x2 tyylisesti). Sunnuntaina neljä keppiä meni jo oikein hienosti suorana. Tulosta alkoi kummasti tulemaan, kun otin Kirin vireen ohjat omiin käsiini. En siis antanut enää lähteä yrittämään turhautuneena tai muuten liian kiihtyneenä. Kirillä nimittäin keittä yli aika helposti lelun kanssa, jos ei heti ymmärrä, eikä silloin ole enää tietoakaan aivotoiminnasta.

 Älysin tässä taannoin myös, että sallimalla turhautuneen räksytyksen osaksi treeniä, vahvistan myös sitä yhtä lailla kuin keppejäkin. Ainakin jos pitää paikkansa, että kaikki palkkojen välillä tapahtuva käytös vahvistuu ja sen takia treenit kannattaisi suunnitella jokaista vaihetta myöten huolellisesti. Eli miten siirrytään palkasta palkkaan, pyrkiä tekemään tuosta kierteestä mahdollisimman "puhtaan" ilman ei toivottua käytöstä.

Kaapon kanssa tuo treenin "kierto" on luonnostaan hyvin sujuvaa. Se kun ei mieti mitään muuta kuin itse treenaamista eikä sillä koskaan lähde lapasesta. Kirin kanssa taas kannattaisi ajatella vähän enemmän. Ollaan nyt otettu käyttöön semmoisia ajatuksia, että kutsun käsitargettiin virheellisestä suorituksesta, josta saa namia palkaksi -> Kiri kokee osaavansa ja turhauma laskee -> aivot on taas mukana seuraavassa keppitoistossa ja se hyvin todennäköisesti onnistuu. Jos ei, niin taas tempun kautta uudelleen, mutta tällä kertaa helpotettuun toistoon, joka onnistuu varmasti. Parhaitenhan se turhauma toki pysyy poissa, kun lapsikoira tuntee osaavansa ja olevansa ihan hirmuisen taitava. Muutaman helpomman toiston jälkeen se haastavampikin onnistuu kuin huomaamatta.

Itse tosin sitten erehdyn usein luulemaan, että se vaikea olisi muuttunut helpoksi, vaikka onnistuminen olisi ollut vain helppojen toistojen tuottama vahinko. Eli täytyisi opetella ottamaan sen onnistuneen vaikean toiston jälkeen taas pari helpompaa ennen uutta yritystä siitä vaikeasta, jotta onnistumisen kierre ei katkeaisi.

Käsitargettia ollaan nyt jonkin verran pidetty mukana treenissä ja se on ihan hyvin toiminut. Itse tempun Kiri tekee kyllä aika kiihtyneenä, mutta laskee selkeästi kierroksiaan namista. Istumaan tai maahankin lapsikoiran voi toki pyytää, mutta ne selkeästi vähän ärsyttää sitä eikä ehkä toimi ihan siinä tarkoituksessa kuin haluaisin (poistamassa sitä turhaumaa).

Aikaisemmin olen lähettänyt uuteen toistoon joko pyörähtämällä yhdessä ympäri tai vain odottamalla, että tarjoaa. Näissä hetkissä saan yleensä eniten kuunnella sitä räksytystä ja siksi siihen olen nyt vaihtanut toimintamallia. Koiratanssiajatuksen ansiosta Kiri osasi jo valmiiksi kiertää minua molempiin suuntiin. Nyt ollaan hyödynnetty sitä ja se on kyllä toiminut oikein loistavasti. Pyydän siis palkkaamisen jälkeen kiertämään sopivalta puolelta ympäri ja siitä Kiri sitten lähtee uuteen toistoon. Näissä en ole oikeastaan yhtäkään haukahdusta kuullut ja se on selkeästi nostanut onnistumisprosenttia ja hiljaisuutta noin muutenkin. Toki toistotkin olen nyt jaksanut suunnitella paremmin ja ollaan pystytty tekemään vahvasti onnistumispainotteisesti.

Itse keppien treenisuunnitelma on nyt sellainen, että katsotaan Ojangossa kuinka paljon joudun helpottamaan olosuhteiden takia. Voi olla, että suorat on liian vaikeita. Jos niin on, niin sitten treenataan vielä sitä suoruutta. Jos taas menee yhtä kivasti kuin mökillä, niin aletaan keskittymään kulmiin ja siihen, että voin olla myös keppien toisella puolella. Tähän asti kun olen ollut laiska ja tehnyt vain suoria ja loivia avokulmasta lähestymisiä ollen koko ajan keppien oikealla puolella. Sunnuntain viimeisessä keppitreenissä testasin ekaa kertaa olla vasemmalla ja tokihan se oli haastavaa (Tämä treeni videolla). Saatiin kyllä onnistuminenkin, että kyllä sekin sieltä, kun aletaan vain tekemään.

Kulmia aloitetaan treenaamaan 90 asteeseen saakka nyt kohta, kun saadaan neljä suoraa myös Ojangossa varmoiksi. Kulmien jälkeen sitten kolmas väli mukaan ja jossain kohtaa liikehäiriötäkin. Sillä ajatuksella treenaillaan, että joka treenissä on yksi teema. Joko kulmat, liikehäiriö tai keppien määrä. Kaikkea ei kannata treenata samassa treenissä tai menee aika haastavaksi.

Alla video sunnuntailta. Sijaintini keppien vieraammalla puolella tuotti kysymysmerkkejä, tutulta puolelta osasi kaikki yritykset ja lopussa sen hankalammankin.

Ongelma ratkaistu

Pikkasen eilen jännitti, että mitähän treeneistä tulee. Ei ehkä ollut mitenkään eniten todennäköistä, että Kaapon juoksaritaidot olisivat oikeasti kadonneet tuhkana tuuleen, mutta... kyllähän se silti pelotti :D

Aloitettiin suunnitelman mukaan ulkoa. Teki aika erilaisia toistoja, mutta ihan normaalin näköistä menoa sinänsä. Aluksi puomin jälkeinen hyppy oli kaukana matalana, joka edusti sitä teoriaa, että Kaapon on ehkä helpompi tehdä hienoja juoksareita, jos tilaa kaahata on esteen jälkeen reilusti. Muutamien toistojen jälkeen siirsin hypyn lähemmäksi ja 55 cm korkeaksi. Yksi teoria viime kerran epäonnistumisista kun oli se, että katsoo lähellä (5 m päässä) olevaa hyppyä liikaa eikä siksi keskity loppuun asti juoksemiseen. Tuo teoria ei kuitenkaan tainnut olla oikea, sillä ulkona sama asetelma ei aiheuttanut minkäänlaista ongelmaa. 

Siirryttiin sitten suoraan halliin ilman taukoa. Tavallaan oli kiva nähdä, että tiistain ongelma ei ollut kadonnut. Nyt kun oli sitten mahdollisuus löytää siihen ratkaisu eikä vaan jäädä pohtimaan, että mikä silloin oikein oli homman nimi. Otettiin kaksi kokonaista ja pari alastuloa, joiden jälkeen muistakseni siirryttiin tauolle. Tauon jälkeen sitten paneuduttiin ongelman ratkomiseen. 

Syy puomin "hajoamiseen" oli ilmeisesti vauhdin ja rohkeuden puute ahtaammassa tilassa. Rohkeutta ei tietenkään viimeksi kasvattanut oma vähän epätoivoinen asenteeni ja palkkausmahdollisuuksien puuttuminen, jonka takia propleema ei ratkennut viimeksi. Nyt oli sitten helpompi toimia, kun vaikeuksien syy tuntui löytyneen. Palkkasin jonkun kerran pelkästään puomin jälkeisen hypyn, jotta Kaapo varmasti tiesi, missä lelu oli ja siten ajattelin sen saavan paremman draivin juoksemiseenkin. Vaihdettiin myös suunta valoisammalle puolelle, jossa oli vähemmän ahdas tunnelma. Isoin tilanteen ratkaisija oli varmaan yhden vähän huonon toiston palkkaaminen, jonka jälkeen alkoi muistaakseni niitä hyviä toistoja sitten tulemaan. Otettiin nyt myös mukaan hyvän ylösmenon merkkaaminen kehulla, joka saattaa vaikuttaa myös Kaapon varmuuteen edetä esteellä positiivisesti. Oli kyllä nyt taas vaikeuksien jälkeen ihanaa katsella itsevarmaa juoksemista <3 Eipähän taas hetkeen pidä sitäkään itsestäänselvyytenä.

Puomin lisäksi treenattiin myös putkilla ja pituuden tikuilla vähän ohjausjuttuja. Olen tällaista asetelmaa halunnut jo pitempään testata, joten oli kiva saada nyt vihdoin aikaiseksi. Treeni oli kyllä tosi hauska ja onhan tuo helppo rakentaakin. Että jos on vaikeuksia kesiä treenattavaa, niin suosittelen kokeilemaan :D

Mahalasku

Kolme kertaa on nyt treenattu reilun kuukauden tauon jälkeen Kaapon puomia. Ensimmäiset kaksi treeniä yllättivät todella positiivisesti ja ehdin jo leijua pilvilinnoissa kisakalenteria selaillen ennen kuin koitti viime tiistai ja sain rysähtää armottomasti takaisin maanpinnalle. Kaapon tekeminen oli sitä luokkaa, että ehkä viime marraskuussa sitä olisi voinut vielä ymmärtää.

Muutama kuva kesän varrelta. Tässä odotellaan ruohotupsun ilmalentoa...

Esteitä siirrellessämme olin vielä iloisesti siinä uskossa, että päästään treenaamaan erilaisia jatkoja puomilta. Ajatus siitä, että itse esteen suorittaminen suorana sekä loivalla käännöksellä, on jo niin varmaa, että voi alkaa testailemaan kaikenlaista, tuntui siistiltä ja ihanalta. Uusi kausi ja kohta jo päästäisiin tavoittelemaan vihdoin ja viimein sitä kolmosluokkaa. Niin kivaa! Vaan eipä tietenkään.

Ensimmäisen toiston loikka ei vielä huolestuttanut, mutta kun seuraavakin yritys näytti ihan samalta oli pakko vaihtaa treenin teemaa. Otettiin yksi rauhallisempi toisto, jossa hölkkäilin. Tuolla tavalla Kaapo on koko kevään onnistunut aika lailla poikkeuksetta. Ilman liikehäiriötä suoralle palkalle tehtävän puomin pitäisi olla pala kakkua ja ihan vanha juttu. Osumaa ei kuitenkaan tullut, vaan samanlainen kamala loikka. Koko treenin Kaapo esitti kummallista versiota juoksemisesta, jollaisia en ainakaan muista siltä ennen nähneeni. Laukka oli aika löysää, työntö puuttui takaa ja lopun tosiaan tarkoituksellisen näköisesti "keinahti" yli. Nämä havainnot ovat toki hidastetulta videolta, livenä huomasin vain sen, että suoritus kuulosti oudolta, ylösmenot oli hyviä ja loppu sitten ei. Ja ne ylösmenotkin sitten levisivät toistojen myötä.

Sinänsähän tämmöinen "huono päivä" ei olisi mikään suurikaan juttu, mutta koska Kaapon tekeminen on ollut sangen tasaista ja olen pystynyt helpoilla toistoilla "pakottamaan" sen onnistumaan riittävän usein, oli tämä treeni hyvin poikkeuksellinen. Ensimmäisten kolmen toiston jälkeen tehtiin pelkkää alastuloa, kun ei kokonainen helpottamisesta huolimatta onnistunut. Muutaman kerran saatiin siinäkin yrittää ennen kuin lähti luistamaan. Muutamien hyvien jälkeen sitten uutta yritystä kokonaiselta, mutta ei mitään eroa. Testattiin myös toiseen suuntaan, jonka juoksi ekalla oikein, hitaasti tosin. Sen jälkeen ei sitten sinnekään onnistunut ja pidettiin tuumaustauko.

Jättiläismäinen Kaapo todistettavasti lampailla. Nyt menee hetki, että päästään jatkamaan näitä puuhia, mutta kivaa se on!

Tauon jälkeen mentiin viereiselle kentälle, jos vaikka siellä olisi sitten onnistunut. Juoksikin siinä ensimmäisen taas oikein, mutta sen jälkeen yhtä toivotonta. Tehtiin pelkkää alastuloa, jota teki oikeastaan aika kivasti, mutta kokonainen ei vaan sujunut. Kovin montaa yritystä ei treenin aikana tehty, sillä kun ei helpotuksista lähtenyt korjaamaan, oli selvää, ettei mahdollisuuksien antaminen tule auttamaan enkä tietenkään halunnut vahvistaa täysin vääränlaista suoritusta.

Nyt on sitten luonnollisesti mietityttänyt, että mitä ihmettä on tapahtunut, miksei homma enää pelittänyt. Toki tuli heti mieleen, että onko jotain iskua tullut jostain, onko kropassa vika, mutten pidä sitä kovinkaan todennäköisenä. Mennään huomenna testaamaan uudelleen ja jos esitys on samaa luokkaa, niin sitten on kyllä suljettava tuo vaihtoehto pois fyssarikäynnillä. Muita selityksiä voisi olla ulkokenttä vs. halli. Ulkona on tilaa ja on tultu puomille kovaa, kun taas nyt oltiin hallissa, jossa tietysti ahtaampaa. Aiemmin tämä ei kyllä ole vaikuttanut, mutta tiedä sitten. Ulkona tehdyissä toistoissa palkka on ollut ehkä kauempana samoin kuin puomin jälkeiset esteetkin. Suoraan mentävissä hypyissä rimat on olleet nilkoissa. Kaikenlaisilla variaatioillahan kevään mittaan tuli treenattua, mutta jos tauko nyt sitten kuitenkin olisi vaatinut verojaan oikein rankalla kädellä, niin voihan se olla, että tuollaisilla asioilla on yhtäkkiä merkitystä. Mutta oli miten oli, huomenna mennään ensin ulkokentälle ja sieltä sitten halliin, jos puomi näyttää taas puomilta. Muuten sitten melkein toivoisi, että syy löytyy jostain kipeästä paikasta, sillä jos niin ei ole, en kyllä tiedä miten tästä kuopasta noustaan, jos helpotuskeinoni eivät enää toimi...

Juhannuskuvia. Ihana Kaapo <3

Ja koska juoksarien treenaaminen on niin kivaa, niin tokihan Kiri puuhastelee saman teeman äärellä :D Edellisissä treeneissä ei madalletun alastulon juokseminen vielä ottanut kunnolla tuulta alleen, mutta nyt oli jo eri ääni kellossa. Alkaa löytymään Kirin askelmerkit ja sitä kautta tekeminenkin on sujuvaa. Saa nähdä millä vauhdilla tämä projekti etenee.

Hyvin menneen puomitreenin lisäksi Kiri pelasti päivän pienellä putki - hyppy - putki rallattelulla, jossa todisti osaavansa fokusoida esteisiin kuin suurempikin agilityeläin. Keppitreenikin on mennyt eteen päin ja ollaan jo hyvin lähellä sitä hetkeä, kun kaksi väliä menee suorana. On kyllä todella erikoista katsoa Kirin keppiliikettä.

Saa nähdä kuinka kauan kestää, että alan näkemään Kirin pentulapsosen sijaan oikeana koirana. Terveystutkimusten suorittaminen tosin edisti jo vähän tuota asiaa, kun saatiin siltä osalta parhaita mahdollisia uutisia. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja VA0 eikä silmissäkään mitään mainittavaa. Kyllä nyt kelpaa treenailla <3

Ja sitä perusmeininkiä. Ei ole suurikaan ihme, että Kiri on muskelimasa...

Kirin tokojuttuja

On jotenkin hämmästyttävää, miten nopeasti voi pieni koira kehittyä. Sen on oltava joko suuri älykkö tai sitten itse on oppinut jotakin oleellista koiran kouluttamisesta Kaapon kanssa. Tosin voi olla, että pienet asiat vaan tuntuu isoilta, koska ymmärtää, mihin ne johtaa. Kaapon kanssa seuraamisen ja perusasennon opettaminen tuntui hitaalta ja välillä muistaakseni mietin, että miten kummassa ihmiset saa koiransa oikein oppimaan ne. Ihan sama oli keppienkin kanssa, homma tuntui jossain kohtaa toivottomalta, vaikka lopulta ratkaisu paikoillaan junnaamiseen oli hyvinkin yksinkertainen. Piti vain saada onnistumisia, eli helpottaa. Nyt tuntuu ihan hassulta, että noiden asioiden opettaminen tuntui hankalalta. Mutta silloin en vain tajunnut, että yksi pinei askel johtaa nopeasti seuraavaan isoon ja yhtäkkiä tavoitteeseen ollaankin jo päästy.

Joitakin viikkoja sitten Kirillä oli aavistus siitä, että vasemmalla puolellakin voi kävellä ja että tietystä kohtaa voi saada nakkia. Nyt aavistus on jo aika vahvaa tietoa ja Kiri kyllä hakeutuu nakkinsa hakemaan ja pysyy myös asemissa, koska kyllähän se kannattaa. Ollaan tehty ekoja käännöksiä tässä lähiakoina. Oikeaan on helpohko, saattaa levähtää, mutta saattaa olla levähtämättäkin. Täyskäännös on tutuin ja siksi myös menee pääsääntöisesti tiiviinä. Vasemmalle ei osaa ilman nakkia ottaa takaosaa mukaan muuten kuin kotona, jolloin treenataan tassut laatikossa ja Kiri tarjoaa takaosan käyttöä. Voisi ajatella, että peruspalasia semmoiseen minun standardit kohtaavaan seuraamiseen on kivasti löytynyt ja nyt niitä vaan vahvistetaan ja yhdistellään. Aika Kaapomainen seuruu sille on jostain kumman syystä tässä muodostumassa :D

Liikkeestä maahan meneminen on saanut osakseen hurjat kaksi (varsinaista) treeniä, mutta ne on olleet juuri niitä, joiden kohdalla on tullut ihmeteltyä tuon tyypin omaksumiskykyä. Itse maahan meneminenkin sillä tavalla asiallisesti on Kirille aika vierasta. Lähinä se menee lonkalleen röhjöttämään, koska sillä tavalla odotetaan, kun Kaapo treenaa, ja mieluusti tuohon kauniiseen asentoon laskeudutaan istumisen kautta. Tänään tyyppi kuitenkin lätsähteli edestäni ja sivultani liikkuessamme oikein tomerana suoraan maahan ja vieläpä ryhdikkäänä. Muutamia kertoja olen namin kanssa ohjaillut sitä vähän sivistyneempään makuuasentoon suoraan seisomasta, joka on ollut haastavaa. Toissa treeneissä sitten kokeiltiin niin, että peruutin ja pyysin siitä menemään edessäni maahan. Jouduin käyttämään käsiapua, sillä Kiri ei ihan edes tiedä, mitä maahan oikein tarkoittaa. Tänään tehtävä olikin sitten jo näköjään vanha juttu ja ihan helppo.

Malttamattomalle shelttilapselle kapulan pito tuntui olevan se haastavin liike. Muutamia viikkoja sitten Kiri osasi ottaa kapulan maasta ja pitää sitä ehkä sekunnin tai pari, jos sai samalla pyöritellä päätä ja peruuttaa. Muutin aika nopeasti kriteerin siihen, että minun pitää saada kapula, jotta Kiri saa palkkaa. Käytännössä siis annoin kapulan, liikutin käden pois ja saman tien takaisin nappaamaan äkkiä kapulasta kiinni ennen kuin Kiri ehtii pudottaa sen. Parissa treenissä kiire on vähentynyt ja kapula alkanut pysyä kapeassa nokassa ihan kiitettävästi. Peruuttamista ja pään heiluttelua oli silti edelleen havaittavissa. Siispä kokeilin tänään taannoista ideaani laittaa Kiri istumaan laatikolle ja pyytää sitä siinä pitämään kapulaa. Ihan huono idea ei tainnut olla, sillä kertaakaan ei tyyppi yrittänyt nousta edes seisomaan ja ilmekin muuttui kumman keskittyneeksi. Ilmeisen helpolla siis taidetaan tämä haaste selättää, ellei tässä nyt jotakin kummaa tapahdu.

Tämmöistä on siis Kirin tokoelämään kuulunut viimeaikoina. Kaapolla sen sijaan treenituokiot on käytetty pyörimiseen ja tassunantoon, sillä olin vakaasti päättänyt mennä sen kanssa koiratanssikisoihin parin viikon päästä. Onnistuin kuitenkin mokaamaan ilmoittautumisen kanssa eikä mahduttu mukaan. Harmittaa, koska noita karkeiloita ei ole ihan yhtä usein kuin agilitykisoja :D Ja harmittaa, koska hiukan pelkään, että tämä nyt jää, kun agilityloma meni ja loppui. Mutta ehkä olen ahkera ja jatkan näitäkin huveja, ettei elämä mene ihan puomiksi. Kirinkin pitäisi nimittäin nyt sitten vihdoin aloittaa kunnolla juoksariprojekti, jos torstaina vaanivat luustokuvat vaan sallii agilitytulevaisuuden säilyttämisen.

Lomalla

Aloitettiinkin agilityloma jo nyt kesäkuussa treeniolosuhteiden ja motivaationkin takia. Jotenkin vaikeampi tehdä tosissaan, kun tietää, että tauko on tulossa eikä ole muuta kuin vapaatreeniä. Palataan kentille sitten jossain kohtaa heinäkuuta ja toivottavasti silloin treenipaikkana on taas Ojanko. Mutta nyt lomaillaan ja treenataan muita juttuja. Mikään suuri treeniloma ei siis ole kyseessä, vaikka joku viikko voisi olla ihan hyvä vaan olla.

Ne muut jutut, joita treenaillaan, on toko ja paimennus. Kävin katsomassa tokon SM-kisoja, mikä aika yläätyksettömästi aiheutti treenimotivaatiota. Alkoi yhtäkkiä tehdä mieli sekä Kaapon että Kirin kanssa kokeeseen. Kaapolla se ei mikään suuri työ sinänsä olekaan, kun taas Kiri ei oikeastaan osaa mitään. Edes mennä maahan. Niinpä nyt ollaan ostettu namuja ja ryhdytty töihin. Ja nimenomaan ruokapalkalla mennään, koska Kaapo tekee sille nykyään ihan riittävän innokkaasti eikä silloin jumita pallosta haikaillessaan. Eli kuuntelee paremmin ja toimii terävämmin. Kirillä lelu nostaa kierrokset sen verran korkealle, ja äänenkäyttö tulee siinä mukana, että en taida noihin viihdykkeisiin sen kanssa tokojutuissa koskea. En kyllä Kaapollekaan alkeita kamalasti lelulla treenannut.

Kirin tokoilut painottuu nyt alkuun seuraamiseen, josta se osaa tarjota oikeaa paikkaa jonkin verran. Tästä kiitän sitä, että treenasin joskus silloin, kun Kiri oli vielä sheltin kokoinen. Lisäksi harjoitellaan sivulla takaosan käyttämistä ja edestä oikeaan kohtaan tulemista sekä erityisesti kapulan pitämistä. Kärsimättömälle olennolle se on suhteellisen haastava tehtävä, mutta innoissaan Kiri kapulan suuhun ottaa. Että eiköhän se jollain konstilla rupea luonnistumaan. Oli Kaapollakin tässä paljon opeteltavaa silloin joskus.

Kaapolla voittajan isoimmat haasteet on jäävien istuminen ja tunnari. Tunnari oli hyvä silloin, kun sen opetin, mutta ajan kanssa huolellisuus on kadonnut ja tyyppi kaahottaa kapuloille suu auki maistelemaan. Kyllä sillä käsitys tehtävästä on, mutta huolellisuus on kadonnut. Testasin tässä yksi päivä taas tunnaria metsässä kävyillä ja siellähän se tekee tosi kivasti. Siksipä ajattelin kyyditä tunnarikapulat seuraavaksi metsään, jos siitä saisi oikeaa fiilistä ja onnistuneita toistoja. Olen myös huomannut, että mitä enemmän kapuloita on, sen paremmin Kaapo keskityy, eli tehdään nyt alkuun isolla kasalla.

Jäävissä istuminen on ollut haaste. Treenatessa osaa, kun tehdään kokeen mukaista kuviota, mutta kahdessa kokeessaan on mokannut asennot. Tavallaan ei ehkä suurikaan ihme, koska Kaapo ei treenatessa osaa istua, jos kuvio on "vääränlainen". Eli siis jos vaikka teen seuraamista käännöksineen ja sitten yhtäkkiä pyydänkin istumaan vauhdissa, niin pieni koira ihan hämmentyy, että mitä. Aionkin nyt siis saada kaikki asennot toimimaan erilaisissa tilanteissa, esim. ruutua tai hyppyä kohti kävellessä, jolloin Kaapo ei ole kovin hyvin kuulolla. Ehkä näiden kautta osaaminen olisi sitten vihdoin riittävää kokeessakin.

Tokon lisäksi ohjelmistoon on päässyt paimennusta. Ei ehkä olisi kannattanut edes kokeilla, koska jo kolmen treenin jälkeen alan olla aika pahasti koukussa. Kaapohan pentuna ja nuorena on nähnyt lampaita ja syttynyt, mutta sen jälkeen lammasjutut jäivät kokonaan. Nyt keväällä iski jostain innostus ja niinpä ryhdyin rahojani tuhlaamaan. En kyllä ole katunut. Kaapo on ollut hirmu taitava paimen. Se on kohtelias lampaille, vaikka liikkuukin varsinkin alussa aika kovaa ja turhan lähellä. Lisäksi ylipäätään treenaaminen ja ikä on tehnyt yhteistyöstämme sen verran hyvää, että Kaapo on lampailla hienosti kuulolla ja kun viime kerralla otettiin maahanmenoja tasapainotreeniin mukaan, niin kaikki meni mukisematta läpi. Olen kyllä niin innoissani nyt näistä jutuista ja varovaisesti mietiskelen, jos saisi joskus ainakin perusradan suoritettua... Mutta saan nyt nähdä. Ihan täysin keltanokkana on aika haasteellista arvioida mihin aika (ja rahat) riittää. Hirmu nopeasti nyt alkuun on kuitenkin kehitystä tapahtunut ja olen kouluttajilta saanut sen käsityksen, että Kaapon kanssa voidaan edetä vauhdikkaasti ainakin nyt tämän perusteella, mitä tähän asti on nähty.

Kiri täytti vuoden!

Tämä tulee nyt myöhässä, mutta tuleepa kuitenkin. Kiri meni ja täytti 16. päivä kokonaisen yhden vuoden. Käsittämätöntä miten nopeasti aika kuluu!

Rakensin rataa Ojangossa, kun sain vuosi sitten tietää, että Moran ja Ossin pennut olivat syntyneet. Jonkin aikaa kului jännittäessä, miten nartut jaksavat elää pienen koonsa takia. Sillä merle narttuhan minulla tietysti oli toiveissa :D No toisin kävi. Narttua ei riittänyt, Kaisa kysyi voisinko ottaa uroksen. Ehdin jopa kirjoittaa kieltävän vastauksen, mutten lähettänyt sitä. Mielessäni leijaili kuva rumasta karvakasasta, joka lyllertää menemään aika paljon liian hitaasti. Halusin kuitenkin kovasti pentua tuossa vaiheessa ja pidin Morasta. Viestittelin siinä sitten hetken kaverini kanssa ja tuijotin kuvia niistä vähemmän karvaisista uroksista. Sitten vastasin Kaisalle, että joo, voin ottaa, jos ne vaan on luonteeltaan kivoja.

Kiri on jostain syystä tuntunut todella omalta aina siitä hetkestä saakka, kun sen hain. Siihen on luottanut ihan eri tavalla kuin Kaapoon. Se on kuulunut porukkaan alusta asti. Paljon olisin menettänyt, jos en Kiriä olisi ottanut. Kiri istuu laumaan loistavasti ja pitää huolen, ettei kenelläkään ole tylsää, varsinkaan hänellä itsellään. Kiri leikkii Kaapon kanssa, sitten Sallin kanssa, varastaa sukan ja rei'ittää sen, leikkii taas Kaapon kanssa, syö lelua, yrittää syödä mattoa, vetää lelua Kaapon kanssa ja niin edelleen. Kirin elämässä on ehkä vähän liikaa mahdollisuuksia aktiivisuuteen, jotta se olisi oikeasti oppinut tylsistymään, mutta mitäpä pienistä. Ainakin tyyppi on harvinaisen lihaksikas ikäisekseen niin edestä kuin takaa ;) Pitkänokkainen puuhastelija on loputtoman positiivinen olento, joka tartuttaa huoletonta asennetta ympärilleen.

Treenaamisen puolesta suuria en taida tarinoida. Jotainhan se on touhunnut ja tulee touhuamaan jatkossakin. Pikkumaksit avasi tien vähän tavoitteellisempaan tekemiseen, mutta ilman maajoukkuetasoista koiraa suhtaudun aika rennosti treenaamiseen. Juoksareita hyvin voisin treenata, mutta koska juuri nyt ei oikein iske, en sitä aio tehdä. 2x2 alkeet tuntuu aika paljon houkuttelevammalta treenikohteelta, joten voipi olla, että niillä mennään nyt lähitulevaisuudessa. Sitten taukoillaan Kaapon mukana ja mietitään loman jälkeen, josko puomiprojektin viitsisi aloittaa. Pari pientä radanpätkää Kiri on päässyt tekemään ja se on kyllä sellainen puoli, joka vie mennessään.

Agilityn lisäksi Kiri on edelleen treenannut temppuja. Niiden puuhastelu on meistä molemmista tosi mukavaa hommaa, joten sitä jatketaan. Tällä hetkellä valmiita ja vaiheessa olevia temppuja on esimerkiksi tämmöiset: zik,zik (pyörii oikeaan), zak,zak (pyörii vasempaan), back (peruuttaa), pujottelee jalkoja erilaisilla variaatioilla, ympäri (kierää minua ympäri vasemmalta oikealle), raa, raa (kiertää minua toiseen suuntaan), pläts (makaa kyljellään), plöts (makaa toisella kyljellään) ja kieri (selän kautta kyljeltä kyljelle). Istu ja maahan on Kirille huvittavasti aika vieraita käsitteitä. Mitäs sellaisilla nyt tekee :D

Eilen sunnuntaina käytiin sisarusporukalla uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Kiri ei mitenkään suuresti arvostanut, mutta pitihän sitä synttäribileisiin osallistua.

NAS Team -kausi päätöksessä

Nyt on sitten leireilyt leireilty eikä kyllä tarvitse pelätä, että rahat olisivat menneet hukkaan. Paljon ollaan kehitytty ja erityisesti juuri niissä asioissa, joita toivoinkin. Perusasiat kunniaan!

Rytmittäminen oli vahvasti mukana koko kauden ja on ollut hienoa huomata, että sellaiset kuviot, joiden onnistuminen syksyllä vaati muutaman yrityksen, tuntuvat nyt ihan helpoilta ja ohjaaminen luonnolliselta. Esimerkiksi viikonloppuna tuli vastaan rata, jolla mentiin samalta hypyltä edessä olevan mutkaputken molempiin päihin ja lopuksi putken vieressä olevalle hypylle. Enää ei tarvinnut ohjatessa edes ajatella rytmitystä erikseen, vaan se tulee ihan itsestään oikealla voimakkuudella. Tämä tosin vain tutuiksi tulleissa tilanteissa, jollainen tuo kohta oli. Erityisesti kovan vauhdin jälkeen kentän päädyissä tapahtuu helposti virhearviointeja itseltäni ja jarrutan liikaa. Todettakoon siis, että aina voi tulla paremmaksi, mutta jo tämäkin osaaminen on tehnyt minun ja Kaapon agilitystä paljon paljon helpompaa ja kivempaa!

Valssit ovat nekin menneet eteenpäin roimasti kauden aikana, erityisesti rytmittämisessä tapahtuneen kehittymisen myötä, mutta myös oikea-aikaisuudessa ja sijoittumisessa. Syksyllä sain huomata, että olin oppinut tekemään valssit väärään kohtaan, väärällä rytmillä enkä edes tehnyt niitä valmiiksi ajoissa. Edelleenkään en sanoisi, että valssit menevät välttämättä ihan oikein, mutta merkittävää kehitystä on tapahtunut. Hienoja käännöksiä ollaan saatu aikaan niin hankalissa pysähtyneissä tilanteissa kuin vauhdin hurmassakin. Ikinä ei olla treenattu ratajuttuja näin vähän, mutta koskaan ei olla kehitytty näin paljon! Ei selvästikään ole pahitteeksi antaa aivoille aikaa työstää opittua ja kuivaharjoitella asioita kotona. Ja tietysti mikä vielä tärkeämpää, ryhmätreeneissä olisi järkevää kiinnittää enemmän huomiota perusohjausten harjoittelemiseen kuin haastavien ratojen loputtomaan hinkkaamiseen.

väsyneitä tyyppejä Annea kuuntelemassa

Rytmittämisen ja valssien lisäksi toinen isoon rooliin noussut asia leireiltä oli Anne Talvitien psyykkinen valmennus. Noista hetkistä on saanut paljon irti agilityn lisäksi myös muuhunkin elämään. Agilityyn olin jo pidempään kaivannut tätäkin puolta ja nyt olen saanutkin monta muuria murrettua ja niiden takaa löytänyt oikeastaan aika yllättävän ratkaisun asenneongelmaan tekemisessäni. En ole koskaan ajatellut agilitytreenejä Kaapon kanssa urheiluna, mutta sitähän niiden kuuluisi olla, jos tosissani haluan tehdä. Ja kun lähden urheilemaan, niin kyllähän minä silloin teen säästelemättä ja haluan saada lihakseni kipeiksi. Urheilunäkökulmasta on todella erikoista ajatella niitä hetkiä, kun ihmiset valittavat sitä, että radalla joutuu jouksemaan. Ihan yhtä tyhmältä tuntuu miettiä omaa toimintaansa. Itse tykkään kyllä juosta, mutten viitsisi jarruttaa. Tämän takia lyhyen matkan kiihdyttäminen on epämiellyttävää, koska tiedän joutuvani jarruttamaan jo muutaman metrin päästä -> olen ohjannut laiskasti tekemättä kumpaakaan. Mutta kun ajattelen treenaavani myös itseäni, niin kyllähän minä silloin juoksen ja myös jarrutan enemmän kuin mielelläni!

Lauantain Niinun treenit olivat ensimmäiset, joissa tätä asennemuutosta pääsin testaamaan. Ainakin itselle ero tuntui todella merkittävältä. Ei tullut turhia virheitä, päästiin koko rata kevyesti läpi ja lopetettiin ennen kuin oma vuoro olisi loppunut. Meni niin hyvin, oltiin annettu kaikkemme. Sunnuntaina olikin sitten lihakset pirun kireällä eikä tekeminen niin hyvää ollenkaan, mutta pahimmalle lahnatasolle ei silti taannuttu. Tehtiinpä kisatreenissä ekalla yrityksellä nollakin! Ei mikään kaunis, vaan monella pelastuksella varustettu. Mutta se joka on nähnyt meidän tekemistä tietää, kuinka paljon hienompi pelastelunolla meille onkaan. Yleensä se nimittäin meni jo...

Juoksarit haaveilin saavani valmiiksi tähän hetkeen mennessä, mutta toiveeksi jäi. Puomi menee suorana hyvinkin varmasti, joskin vahva vedätys on vielä haastava. Se ei kuitenkaan estä tekemään suoraa puomia radalla ja nimenomaan radalla noita suoria pitäisikin treenata. Käännöksissä sen sijaan on tekemistä. Aa tuntuu tulevan puomin perässä hyvinkin helpolla. Siihen vain tarvitaan malttia vedätykseen ja käännösten testailua. Tähän asti treenikertoja on ollut vasta muutama, että toistoja vaan.

 Kesäkuu vielä treenaillaan ja sitten pidetään ainakin kuukausi kokonaan lomaa agilitystä. Elokuussa palataan asian äärelle ja toivottavasti hallikaudella päästään oikeasti kisaamaan! Ensi kausi tulee muutenkin olemaan erityisen mielenkiintoinen, sillä suunnitelmissa olisi hakeutua Niinulaan viikkoryhmään. Kun on vuoden tehnyt rataa vain kerran kuussa, niin tuntuu aika siistiltä päästä takaisin normaalitahtiin mukaan ja vielä isolle kentälle sekä huippuun oppiin.

Pikkumaksit ja monen monta sydäntä

Eilen pisti kyllä hymyilyttämään, kun kesken treenejä sain parikin viestiä siitä, että Sagin kokouksessa oltiin äänestetty uusien kokoluokkien tulemisista kansallisiin sääntöihin. Kirillä siis sittenkin on kisaura! (Jos vain on ja pysyy terveenä...)

Tuon uutisen myötä treenaaminen lapsikoiran kanssa oli tavallistakin mukavampaa. Heti innostuin  suunnittelemaan kunnolla tekemisiäni ja nyt olisi aika monta ideaa, mitä Kirin kanssa treenata. Eilen tehtiin U:n muotoista hyppy - putki - hyppy systeemiä. Viimeisen hypyn jälkeen kuollut pallo ehkä kymmenen metrin päässä. Kiri fokusoi eteen todella hienosti ja antoi tehdä takaaleikkauksen putkeen mennessä. Kuolleelle lelulle menee epäröimättä ja todellakin haluaa sinne <3

Karvapallon treenaaminen tuntuu mystisesti todella kotoisalta, koska jotenkin kummasti shelttieläin on ruvennut muistuttamaan kovasti Kaapoa. Kärsimätön Kiri kyllä on ja turhautuu kovin helposti, mutta jos hermo ei mene, niin ihanasti se osaa tarjota toimintaa ympäristöään kohtaan ja kääntää katseen minusta pois. Vitsit kuinka kivaa meillä nyt onkaan! :D

Kiri 11 kk ja Kaapon juoksarijuttuja

11 kk, 46 cm

 Kirinen täytti tänään 11 kk ja koska innostuin askartelemaan mökillä siivekkeet, niin lapsikoira on päässyt "synttäreiden" kunniaksi aloittamaan hyppytreenit! En ole aiemmin nähnyt tarvetta, koska on ollut sellainen fiilis, että asia on helppo, joten ihan turha kiirehtiä. Varsinkin kun tiedän nyt sitten innostuvani tosissani Kirinkin kanssa liitämisestä. Söpösti Kiri tarjosi hypyn kiertämistä ja hyppäämistä ensin vähän epäloogisiin suuntiin, mutta kovin hienosti kyllä osasi hyppyä hakea.


       

Kaapon kanssa ollaan jatkettu juoksarien treenaamista esteen lisäksi tasamaalla matolla. Tänään tehtiin matolta takaa kiertoon, hyppyyn ja käsitargettiin jatkamista. Tokon kautta keksin yksi päivä, että mattoa taputtelemalla pystyn auttamaan Kaapoa, jos joku tehtävä on liian vaikea, eli fokusoi vain minuun ja leluun maton sijasta. Tällä on sitten saanut vauhdinkin kautta asioita onnistumaan.Mattotreenit on olleet kyllä niin hyviä noiden loppujen treenaamiseen, että aiotaan kyllä todellakin jatkaa!

Alla videot myös viime treeneistä hallilla. Suorat olivat saaneet Agimetiltä ajatusta loppuun kiihdyttämisestä. Tämä näkyy kahdessa vikassa toistossa. Kaapo kuulemma osaa nyt säätää askeleensa sopiviksi jo aikaisemmin, jolloin lopun juokseminen tietysti helpottuu. Testasin myös ekaa kertaa tehdä tiukkoja käännöksiä myös koko esteeltä ja kyllä niitä kuulemma voi jo hyvin tehdäkin. Tiukat käännökset on ajatuksena Kaapolle sen verran selkeämpiä kuin loivat, että tehdään ne nyt aika pitkälle ja sitten vasta mietitään uudelleen loivia. Jos ne vaikka tulisi ilmaiseksi perässä :D

 
     

Mattoa ja hyllyjä

Älysin tuossa yksi päivä, että jos haluan saada Kaapon puomiprojektia nopeammin eteen päin lisäämättä varsinaisesti rasitusta, niin voin jatkaa ihan hyvin mattotreenejä kodin nurkalla. Perusteisiin palaaminen ei ole koskaan pahitteeksi ja maton kanssa pystyn vahvistamaan Kaapolle sellaisia asioita, jotka sille on vielä ajatuksenakin epäselviä. Turha lisätä siihen soppaan vielä fyysistä haastavuuttakin. Ajattelin siis selittää kaapolle mattoon koskemisen merkitystä, vaikka tekisi mieli fokusoida jo muualle. Käännöksissä pientä koiraa vetää esteet ja minun liikkeeni puoleensa. Erityisen hankalia on tilanteet, joissa haluaisin olla Kaapon edessä tekemässä vaikkapa päälejuoksun, jolloin pusken sitä omalla liikkeellä pois puomilta, mutta silti koiran pitäisi malttaa juosta puomi loppuun asti, ennen kuin lähtee liikkeeseen mukaan.

Näitä asioita on nyt siis tarkoitus treenailla maton kanssa, niin esteellä tehtävissä treeneissä voi enemmän keskittyä fyysiseen puoleen, kun ajatus on jo selvä. Kahteen kertaan ollaan nyt treenattu. Ensimmäinen kerta on tuossa videolla. Ei tehty vielä mitään hirveän hankalaa. Lähinnä testasin loivia käännöksiä ja sitä, voinko ilman puomia juosta vapaasti. Tässä näki kyllä hienosti kuinka iso kehitys syksystä on tapahtunut. Kaapo tiesi mitä teki ja osasi nyt jo toteuttaa sen. Ei se laukan sääteleminen ja tiettyyn paikkaan astuminen ihan helppoa ole, kun vauhti on kova.

Toisessa treenissä haastoin sitten vähän enemmän. Pahimman hankaluuden toi varmasti se, että minulla oli lelu ja pidin sitä vielä välillä itselläni kädessä. Tähän astihan palkka on aina ollut maassa. Virheitä tuli paljon, että siinä mielessä ei mikään hyvä treeni, mutta nyt varsinkin uskon, että ottamalla erilaiset variaatiot puomin jatkamisesta haltuun ensin tasamaalla, saadaan oikeasti isoa hyötyä itse puomitreeniin.

Testattiin alkuun sellaista, että maton jälkeen kierrätin loivasti oikealla olevan puun ympäri. Kaapon ajatukset karkasi helposti sekä minuun, että odottavaan tehtävään. Tästä saatiin kyllä myös onnistumisia toisin kuin päällejuoksuyrityksistä. Päädyinkin sitten palkkaamaan vain pari sellaista, joissa odottelin valmiiksi edessä enkä millään tavalla rikkonut Kaapon linjaa.

Kiri treenasi mattoa molemmilla kerroilla myös. Esittelin sille ekaa kertaa ajatuksen kääntymisestä ja hetken pohdinnan jälkeen lamppu syttyi karvalonkin päässä. On se kyllä hauska :D

Alla vielä videot muutamien viikkojen takaisista kisaradoista. Käytiin taas vähän hyllyttämässä hypäreitä, mutta vaikkei se päällepäin ehkä näy, niin nyt alkaa kyllä omassa päässä loksahtamaan asioita kohdilleen. Kunhan nyt vain saataisiin kontaktit takaisin kisakuntoon ja päästäisiin kunnolla kisailemaan...

Ekaa kertaa Agimetillä!

Suunnilleen 11kk sitten treenattu viimeksi Ojangossa hallissa. Siksi olikin ihan parhautta päästä eilen tutulle tekonurmelle <3

Treenien tarkoitus oli testata, mitä tapahtuu, kun tehdään eri valmistajan puomia. HAUlla on Smartti, joka on Agimettiä ilemisesti korkeampi ja pidempi. Oletus oli, että Agimet on Kaapolle helpompi, mutta tietenkään ei voinut olla varma kuinka hyvin kuitenkaan ymmärtää tehtävän, kun olosuhteet muuttuu. Turhaan kuitenkin jännitin ja juokseminen tosiaan sujui jopa helpommin! Kaikkein hienointa oli, että nyt Kaapo viimeisellä toistolla älysi venyttää laukkaansa puomin loppuun kokoamisen sijaan. Sitä on odotettukin ja nyt olen viettänyt aikaani tuijottaen tuota toistoa hidastettuna <3

Pidemmin en taida treenistä kirjoittaa. Alemmalla videolla on kaikki toistot, ylemmällä vain tämä viimeinen hienous. Voi muista jutuista toki sen verran nostaa, että tehtiin muutama käännös kokonaiselta ja sain omaa juoksemista aika hyvinkin mukaan, kun annoin Kaapon mennä edeltä. Varmaan tuota kautta sitten vauhdin lisääminen käy helpoiten jatkossa.

Juoksee, juoksentelee, hölköttelee

Juoksareita jälleen ja ihan kaksin kappalein. Kiri nimittäin aloitti lankkutreenit!

Ensin kuitenkin isomman vuoro. Kaapon treenin oli tarkoitus edistää puomin viemistä radalle. Siksi oltiin kerrankin ahkeria ja siirreltiin esteitä niin, että puomille pystyi tulemaan muutaman esteen takaa ja jatkamaan loivasti vinoon molempiin suuntiin. Lähitulevaisuudessa voisi myös testata niin, että palkka tulee vasta kahden esteen jälkeen.

Tämä treeni oli tarkoitus saada alkamaan parilla onnistuneella helpolla toistolla, jotta saataisiin siitä sitten hyvä flow päälle ja mahdollisuus onnistua hankalammillakin toistoilla kasvaisi. Olin sanonut Leenalle, että Kaapo kyllä onnistuu varmasti, jos vain maltan hölkätä rauhassa. Niin teinkin, mutten älynnyt, että tuo varmasti onnistuminen ei päde, jos olen Kaapon takana, koska se on sille paljon vieraampi tapa tehdä tätä. Siksi siis kaksi ekaa toistoa menee pieleen. Noitten jälkeen oli pakko tehdä niin, että aivan varmasti onnistuu ja siksi sitten pelkkä alastulo, jonka jälkeen kävellen kahteen kertaan ja sitten vasta takaisin hölkkään ja senkin toteutin tavallisella tavalla Kaapon edeltä.

Pian otin mukaan myös putken ennen puomia, koska tuntui, ettei esteet ennen sitä tuoneet liikaa vaikeutta lisää. Varsinkin kun niiden määrän lisääminen ei vaikuttanut sinänsä vauhtiin, kun Kaapo joutui kääntymään hypyllä ennen puomia.

Hölkkätoistoja tehtiin muutamia ja joka toistolla yritin olla vähän eri kohdassa. Edellä ja sitten takana, joka onnitui, koska nyt oli Kaapolla jo tekeminen paremmin hanskassa onnistuneiden toistojen jälkeen. Kokeilin myös hölkkäillä vähän reippaammin, mutta ei vielä onnistunut. Sen jälkeen taas helpompi ja tauolle.

Tauon jälkeen tehtiin toiseen suuntaan. Tässä haastetta toi puomilta jatkaminen putkeen. Ihan tämmöistä ei olla kertaakaan vielä tehty, vaan putki on ollut aina suoraan edessä. Ei siis ihme, että kesti hetken Kaapolla tajuta, että mistä kyse. Minullakin meni hetki, kun mietin, että miten saan sen älyämään homman. Sen takia siis kaiken moista yritystä tuohon alkuun. Tämänkin treenituokion olisi siis voinut aloittaa paremmin suunnitellusti, että olisi heti päässyt onnistumisiin kiinni. 100 % onnistumisia en tietenkään hae, mutta se 80 ois hyvä ja ennemmin niin, että mokat tulee oikeista haasteista eikä siitä, ettei tekeminen ole vielä päässyt rullaamaan.

Sitten kun päästiin vauhtiin, niin tulikin aika kivoja toistoja. Tosin heti taas kun yritin vähän reippaammin liikkua, niin Kaapolta lähti yksi laukka pois ja se ei ihan riitä alas asti. Muutenkin tulee sen vähän hassusti ja tasajalkaa alas. Tuon jälkeen taas onnistunut puomi, mutta sain sen hihkumisellani kääntymään pois putkelta :D Noin kävi toiseenkin kertaan. Voi olla, että menee kyllä sitten tovi, kun ollaan saatu puomi ratakuosiin, että osaan yhtään ohjata jatkoa puomilta, kun olen vaan niin iloinen osumasta ja jää ajatukset vaan siihen...

Seuraavaksi Kaapon puomitreeneissä olisi suunnitelmissa keskittyä pelkästään käännöksiin ja sen lisäksi käydään testaamassa Ojangossa mitä tapahtuu, kun juostaan Agimetin estettä. Jännää! Noihin käännöksiin pitää kyllä saada selkeää edistystä aikaan. Ne laahaa pahasti jäljessä.

Sitten Kirin treenauksiin. Se on kyllä niin hauska otus treenata, että ihan sama, mitä sen kanssa tekee, joka tapauksessa on hauskaa! Kivaa on myös se, että lapsikoiran kanssa on jo selkeänoloinen yhteinen sävel. Ollaan kentällä yhdessä ja treenataan yhdessä.

Juoksutin Kirin ensin kahteen kertaan matolla maassa ja kun homma vaikutti olevan kovinkin helppoa kauraa, niin siirryttiin sitten suunnitelmien mukaisesti minipöydällä olevalle alastulolle. Tuntui tosi mukavalta tehdä tätä hommaa koiran kanssa, jolla ei ole minkäänlaista historiaa puomille. Ei ole 2on2offia, eikä muitakaan loikkataipumuksia. Mukavaa vaihtelua oli myös katsella kuinka oma koira laukkaa tuota lyhyttä matkaa ihanan rentona ja iloisena. Kaapo kun ravaa helposti tuommoiset matkat ja näyttää ennemminkin hyvin keskittyneeltä kuin iloiselta. 

Alastulolle siirryttäessä annoin Kirin ensin tarjota maton koskemista ihan tosi läheltä kontaktialuetta ja parin toiston jälkeen siirryttiin sitten vähän ylämmäksi ja sitä kautta alastulon toiseen päähän. Kiri juoksenteli alastuloa mielestäni tosiaan aika kivasti. Toki siellä tuli loikkia ja muutama hassu ohituskin, mutta se ei haittaa yhtään. Kirinkin kanssa löytää varmasti nopeasti ne paikat, mistä suoritus todennäköisimmin onnistuu ja niiden kautta saadaan pidettyä onnistumisprosentti riittävän korkeana.

Iloisen juoksentelun lisäksi Kiri osasi myös varastaa namikipon, kun nameja ei herunut ja kääntyä taitavasti alastulolla. Kiri on kuitenkin aika iso tyyppi, että vaati tuokin vähän ajattelua, että minne ne jalat kuuluu laittaa. Tuo lapsikoira on kyllä muutenkin ollut koko ajan kehonhallinnaltaan ihmeellisen taitava <3

Vauhtia, mutta vähitellen myös hallintaa?

Kirmulin agilityjä siis. Eilen illalla oltiin treenaamassa ja kun ei ollut mattoa matkassa, niin tehtiin niitä putkia. Selkeää edistystä oli tapahtunut kahdesta putkesta jälkimmäiseen fokusoinnissa ja nyt kyllä juoksi pikkukoira minkä jaloistaan pääsi. Senkin kanssa liitelystä taitaa tulla aika mukavaa puuhaa, kun nyt vain olisi terve ja pysyisi sellaisena. Ainakin medirimoilla tulee menemään kovaa :D

Vauhtia on siis saatu ja ajatuksen on kivasti eteen, jonkapa takia testasin nyt sitten saada niitä ajatuksia myös vähän minuun. Aloitettiin siis käsitargetin kanssa. Kirillehän tämä temppu ei ole mikään suuri vahvuus, koska ihan muutamaan kertaan vain treenailtu. Lähinnä olen esitellyt asian karvalolle. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mitä näillä vähillä taidoilla tapahtuu, jos yritän pyytää käteen putkien välissä. Kiriä mahtoi vähän kummastuttaa, kun yhtäkkiä ei enää pitänytkään kaahata suoraan. Videolta näkee kuinka ainakin jollain toistolla lapsikoira selkeästi katsoo kyllä minua, mutta jalat vaan vie jo eteen päin. Näistä päätellen ripaus kontrollia ei ehkä ole pahitteeksi kunhan muistaa vaan sitten jatkaa estefokuksen vahvistamista myös. Taidan nyt treenailla tuota käsitargettia vahvaksi lenkkiolosuhteissa ja tehdä vaikka puiden kiertämisen yhteydessä. Sitten kun temppu on vähän tutumpi, niin testataan uudelleen putkien kanssa. Tavoitteena olisi saada Kiri ekasta putkesta suoraan käteen, pyöräyttää ympäri ja kaahata sitten seuraavaan putkeen.

Kiri 10 kk

Kirmalopa täytti tänään pyöreät kymmenen kuukautta ja niinpä se on kohta jo vuoden! Painoa tyypiltä löytyy 12 kg ja korkeutta 46 cm. Edelleen siis kasvua tapahtunut aika reilustikin kuukaudessa ja seuraan kyllä mielenkiinnolla, mihin tuo tulee pysähtymään. Vähitellenhän se on jo ihan ok maksikorkeuksissa, että jos sitä sen hyppytekniikkaa sitten isompana katsoisi myös korkeampien hyppyjen osalta. 55 nyt ei pitäisi ainakaan olla mikään mahdottomuus... 

Tämän kummempaa kertoiltavaa ei tähän väliin taida olla. Kiri jaksaa hämmästyttää ihmeen hyvällä kropan hallinnallaan ja tasapainollaan. Viime päivinä se on myös muutamaan kertaan saanut hienoja ideoita pomppuvoimansa hyödytämisestä. Esimerkiksi eilen se yritti hypätä pöydälle suoraan lattialta. Ihan ei onnistunut, kun oli tyyppi välissä. Harmin paikka. Leirilläkin Kiri päätti treenaavan bortsun huomattuaan, että hänkin menee kentän puolelle ja pompsahti väliaidan yli ennen kuin ehdin edes älytä, mitä lapsikoiran päässä liikkuu. Onneksi shelttiläinen oli hihnassa. Jotenkin hassua, kun on koira, jota ei tunne läpikotaisin. Tulee tämmöisiä ylläreitä :D

Temppuilua

Koska Kiristä tulee koiratanssija, niin Kaapokin on päätynyt temppuilemaan. Olen ajatellut jossain kohtaa käydä testaamassa sen kanssa vähän noita vesiä, kun Kaapon kanssa on kuitenkin helpompi mennä kuin kisakokemukseltaan ihan vihreän Kirin. Palkattomuus kun ei ole tokoeläintä kaukaisesti muistuttavalle mikään iso juttu. 

Tämänpä takia tyypillä olisi ohjelma suunniteltuna ja tosiaan treenattukin jopa on! Ollaan harjoiteltu tassujen antamista kaukona ja treenattu uutena juttuna ympärikiertämistäni. Takaperin se tuon jo valmiiksi osaakin. Näiden juttujen suhteen odottelen lumien sulamista, kun tarvisi vähän lisää tilaa. Erityisesti sitten kokonaisuuden treenaamiseen… 

Kiri treenaa temppuja aikalailla päivittäin ennen päiväruokaansa. Tuntuu jotenkin hämmentävältä, että lapsikoiralla alkaa olemaan vähitellen juttuja, jotka se osaa Kaapoa paremmin :D Aika menee niin äkkiä, että  vaikea pysyä perässä. Kohta saa jo alkaa vääntää Kiri 1 v. videota! Mutta tosiaan Kirin tämän hetkinen bravuuri on jalkojen pujottelu. Se osaa tehdä sitä muutamilla variaatioilla aika näppärästi. Ihan tavallisesti kävelemällä, niin että mennään aina askel ja pysähdytään ja sitten niin että kiertää yhtä jalkaa ympäri ja ympäri. Kiri osaa myös hienosti pyöriä molempiin suuntiin ja jopa erottelee ne toisistaan (kop, kop). 

Peruuttaminen on pitkään kuulunut taitoihin, mutta sen tekniikka vaatii kyllä kovasti treeniä ennen kuin pidän sitä millään tavalla ”valmiina”. Kun kerran Kirin kisailut tulevat kohdistumaan muualle kuin agijuttuihin, niin sitten täytyy tehdä näitä muita hommia vähän enemmän tosissaan. Haluan, että peruuttaminen on ns. aidosti takajaloilla, suoraa ja helpon näköistä. Se ei saa olla nykivää, hypähtelevää eikä mitään muutakaan epämääräistä. Ja tietysti taaksepäin pitää osata liikkua hyvän matkaa! Joten treenattavaa tuossa riittänee, kun ryhtyy perfektionistiksi :D 

 

Sellaisia tällä hetkellä uusia ja keskeneräisiä juttuja, joita treenaillaan, on kieriminen ja sama minun ympäri kiertäminen kuin mitä Kaapokin tekee. Kirille tuo kiertäminen on helpompaa, koska se ei jumahda perusasentoon. Kiri myös harjoittelee tekemään tuon molempiin suuntiin, kun Kaapolle toistaiseksi on riittänyt vain toinen. Molempien kanssa ollaan aloitettu tuo kiertäminen niin, että istun, ja se on niille helpompaa. Seisten ollaan tehty vasta kahdessa treenissä.

Kirin kanssa temppuilu on kyllä oikeasti hauskaa hommaa ja odotan innolla sitä kaukaista hetkeä, kun sen kanssa voi astella kehään. Ja se hetki tosiaankin on kaukainen, koska palkattomuus on luonnollisesti vielä kovin kovin lapsenkengissä ja haluan, että tekeminen on sille helppoa ja selkeää sitten, kun kisaamaan joskus lähdetään.