Fyssaria, mattoa ja matottomuutta

 Tiistaina Kiri kävi elämänsä ekaa kertaa fyssaroitavana. Tilanne ei kuitenkaan ollut ihan uusi, koska tyyppi on ollut mukana Kaapon yleisönä muutamia kertoja. Ehkä ihan kiva, että oudossa tilanteessa oli hiukan tuttu ihminen käsittelijänä. Tosi hienosti Kiri kyllä osasi makoilla. Silmätkin lupsutteli.

Kiri sai kehuja liikkumisestaan, kulkee kuulemma hyvin kauniilla askeleella. Painon varaus on symmetrinen seistessä ja otus on symmetrinen myös istuessaan ja maatessaan. Raajojen nivelten liikeradat on normaalit ja aristamattomat. Kirin lihaksisto on kehittynyt hyvin, varsinkin takajaloissa on hyvä lihasmassa. Treenattavaa Kirillä on keskiselässä. Sen hallinta on heikko ja menee siksi helposti notkoon. Tähän saatiin jumppaa ja tänään ekaa kertaa jumppailtiinkin. Ei siis turhaan käyty ollenkaan, koska tyyppi saattaisi vain jatkaa elämäänsä kompensoimalla tuota heikkoutta muilla lihaksilla eikä koskaan oppisi käyttämään sitä oikein.

Tänään päivällä käytiin hallilla hiekkaantumassa. Kaapon leirin jälkeiset lepopäivät jäi tällä kertaa vain kolmeen, mutta nämä treenit oli kyllä niin kevyet, ettei niitä treeneiksi oikein edes lasketa...

Tehtiin nimittäin puomia pelkästään alastulolta ja vieläpä lähellä olevalle namipalkalle. Ei noussut vauhti eikä kamalasti kierroksetkaan. Treenin tarkoituksena oli saada mustavalkoisen aivot raksuttamaan vähän tehokkaammin, kun ei ole palloa viemässä isoa osaa aivokapasiteetista. Treenin asetelma oli sellainen, että seisoin itse alastulon ja keskiosan taitteessa, namikippo ja Jenni olivat muutamien metrien päässä ja Kaapo sai vapaasti kulkea minun ja kipon väliä. En siis itse tehnyt juurikaan muuta kuin kehuin osumista.

Hirmu hyvin teki näin. Alussa oli jotain epäselvyyttä tehtävästä, pysähtyi jopa 2on2offiin jonkun kerran, mutta kun muutamalla toistolla sanoin "saa", niin älysi sitten, että kuuluu ihan tavalliseen tapaan juoksennella. Otin tuon älynväläyksen jälkeen maton pois ja olin iloinen, kun se ei muuttanut Kaapon toimintaa mitenkään. Loivia käännöksiäkin teki oikein näppäränä. Kertaakaan ei loikannut, vaan kipitteli ihan alas asti kiltisti. Näitähän Kaapo ei tee laukaten, vaan reippaalla ravilla, mutta se ei kuulemma haittaa. Pääasia saada ajatusta siitä, että mennään alas asti, vahvistettua rauhallisemmalla treenillä.

Kiri ja Wia, iso ja ei niin iso :'D

Kirin kanssa mattoiltiin myös. Nyt kun tiedän, että se varmasti leikkii, niin olen uskaltanut päättää, että sen juoksarit tehdään ainakin näillä näkymin pitkälle namein. Niiden kanssa on aivot niin paljon paremmin mukana. Tiippaloisen mattotreenistä haluan muodostaa sellaisen vaivattomasti soljuvan kehän, jossa se itse tekee asioita ilman mitään ylimääräistä. Tän hetkinen ajatus asetelmasta on sellainen, että Kiri on luonani -> lähtee tarjoaamaan mattoa -> kehu -> etupalkalle -> syö namin -> juoksee luokseni ilman, että pyydän -> saa namin ja homma alkaa alusta.

Tänään tämä kehä ei tietenkään vielä rullannut mitenkään mutkattomasti. Etupalkka on Kirille aika uusi asia ja sen älyäminen vie selkeästi hetken aikaa pieneltä Tiippaloiselta. Kehut sai sen helposti kääntymään takaisin puoleeni, mutta avustajan kutsulla löysi sitten namulleen. Esitteli kyllä myös hienoja versioita, joissa tiesi tasan tarkkaan minne oli menossa.

Minun luokse juokseminen oli helppo nakki. Jonkun kerran kyllä kutsuin, mutta jos hetken odottaa, niin tulee ilmankin. Maton tarjoamisvaiheessa lähti joitakin kertoja putkeen niiden puolella seistessäni. Kaiken kaikkiaan tyyppi on kyllä niin hauska treenattava, että aika sama mitä sen kanssa tekee, joka tapauksessa on lystiä.

Toisin kuin Kaapo, Kiri sai leikkiäkin. Hiekkaiset lelut vie näköjään osan innosta tai sitten se on minun ällötys niitä kohtaan. Ehkä ennemmin se... Leikkii kuitenkin, joka on tietysti hieno juttu. Treenailtiin siis lelujen kanssa vähän käsikosketusta. Kiri oli sitä kahteen/kolmeen kertaan tehnyt kotona ennen tuota ja oli vielä vähän hankalampi juttu. Tarjosi kyllä, mutta puuhasi muutakin. Esim juoksi ylläri ylläri putkeen :D Haukkui myös. Ääntä tulee, jos ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Muuten Kiri osaa olla hiljaa. Nyt illalla töksäyteltiin vähän kotona. Oli jo aika varmaa tekemistä, että ehkä hallin treeni kuitenkin vahvisti toimintoa, vaikkei ehkä ihan siltä tuntunut. Katsotaan jatketaanko tuota hallilla miten, vai treenaillaanko ensin lenkeillä vahvemmaksi.

Käsikosketusta ja taitava Kirmuli

Toinen leiripäivä alkoi käsikosketus- ja suuntakäskytreenillä. Kaapo on treenannut käsikosketusta viimeksi joskus pentuna. Oli siis syytä vähän muistutella lauantai-iltana hommaa mieleen. Kivasti kyllä tajusi, mistä oli kyse. Suuntakäskyjä en Kaapolle aio opettaa, enkä kyllä Kirillekään, ellei sitten aika käy pitkäksi, kun kisoihin ei voi ainakaan näillä säännöillä tähtäillä.

Kaapon treeni aloitettiin paikoiltaan kättä tökkimällä ja sitten siirrytiin sellaiseen asetelmaan, että Kaapo odotti paikoillaan, meni muutamia metrejä eteen ja kutsuin koskettamaan. Alkuun oli vähän ymmärtämisvaikeuksia, mutta hoksasi sitten. Sen jälkeen tehtiin niin, että liikuin kutsuttuani, josta siirryttiinkin tekemään muutaman hypyn seassa. Kaapo kävi hyppäämässä ja kutsuin koskemaan. Onnistuttiin jo nyt niin, että seisoin kahden välistävetohypyn välissä ja sain sen tökkäämään seuraavan hypyn lukemisen sijaan. Tämä tosin niin, että vain seisoin. Jos yhtään olisi ollut liikettä, niin toki olisi seuraavan hypyn poiminut. Ainakin juuri välistävetoihin tämä tulee olemaan meille hyvä. Treenaamisen arvoinen asia ja menee jossain kohtaa Kirinkin treenilistalle.

Seuraavana oli vuorossa pieniä ratapätkiä, jotka piti tehdä niin, että 1. versiossa käytti takaaleikkausta jossain kohtaa ja sitten sama rata uudestaan niin, että teki valssin ja sokkarin. Huomasi hyvin, että on tullut majailtua lähinä Kaapon takana. Erityisesti sokkareja sai hakea. Ei enää osaa juosta, kun on vain hölkötellyt. Valsseja ollaan tehty muilla leireillä ilman koiraa moneenkin kertaan, niin ehkä siksi niiden kanssa oli vähemmän hukassa. Mutta kiva päästä välillä eteenkin. Kiireellisessä sokkarissa onnistuminen on aika parasta!

Hyppytekniikkaakin tehtiin. Tällä kertaa taipumista hevosenkengällä. Tätä pitäisi treenata säännöllisesti Kaapon kanssa. Se tekee kolme ekaa hyppyä ihan hyvin, mutta sen jälkeiset kaksi on hankalampia.

Lopuksi sitten Kirmalokin vielä pääsi estefokustreeniin. Kaapon kanssa homma olisi ollut turhan helppoa ja pitihän lapsen saada tehdä jotain, kun oli taas koko päivän jaksanut nököttää häkissä. Ihan hirmu hienosti tyyppi leikki nyt, kun käytin kahta lelua! Tosi pätevänä haki myös putkeen pyytäessä ja erityisesti ilman sitä :D

Harjoiteltiin myös vähän liikehäiriötä. Heitin lelun eteen ja päästin sitten Kirin perään ja juoksin itse mukaan. Tehtiin myös niin, että heiton jälkeen pyysin Kiriä seisomaan aloillaan, tepastelin vähän eteenpäin, vapautin ja juoksin taas itse mukaan ja jatkoin lelusta ohi. Osalla toistoista Kiri vähän katseli minua, mutta moneen kertaan juoksi myös katse pelkästään pallossa ja ihan kelpo laukkaakin. Näitä harjoitellaan lisää ennen kuin aletaan tekemään mitään minkäänlaista pätkää muistuttavaa. Jää kyllä varmaan keväälle lumien sulettua, koska lelu hukkuu niin lahjakkaasti haun hallin pohjaan. Eikä tässä ole vielä mitään ajatustakaan hyppyjen tai minkään sellaisen treenaamisesta, että liikehäiriötä ehtii kyllä treenata myöhemminkin. Tosi ylpeä olen kyllä siitä, miten Kiri leikki ja siitä, ettei leikki kärsinyt yhtään tavallista pidemmästä treenistä. Taitava Kirmuli!

Leireilyä

Ajattelin ensin, että kirjoitan viikonlopusta yhden tekstin, mutta tästäkin päivästä tuli jo riittävän romaani, että ehkä se on parempi tarinoida la ja su erikseen.

Viides leiriviikonloppu alkoi perinteisesti luennolla. Teemu on jo aiemmin syksyllä puhunut ohjaamisesta ja ohjaustekniikoista. Jatkettiin niistä lisää. Lyhyesti: keskity perusasioihin. Liikkeen rytmi, ohjauksina peruskäännös, takaaleikkaus, sokkari, valssi ja kouluta koiraa. Aika moneen kertaan on tullut kisoissa yleistä menoa katsellessa itsellekin mieleen, että vaikka onkin hienoa, että agility on urheilua, niin ei se poista sitä faktaa, että se on myös koirankouluttamista. Ja tulevaisuudessa enenevissä määrin... sanoisin.

Tämmöinen kääpiö oli matkassa ensimmäisellä leirillä  <3

Luennon jälkeen lähdettiin lämppäämään takaaleikkausrataa varten. Saatiin ratapiirros jo edellisenä iltana ja  olinkin ehtinyt tepastella sitä keittiössä sen verran, ettei kentällä kamalasti tarvinnut pyöriä. Ei olla viime leirin jälkeen tehty yhtä lyhyttä humppailua lukuunottamatta muuta kuin puomia ja kerran keinua, minkä takia olin kyllä niin innoissani radalle pääsemisestä, että hyvä kun maltoin odottaa tutustumisen lätinät alta. Kivasti Kaapo pääsikin sitten tekemään ensimmäisenä, niin ei tarvinnut kauempaa pidätellä innostusta :'D

Monille takaaleikkaukset vaikuttaa olevan aika kammotus. Tietysti jos koiralla on huono estefokus eikä se ole kovin nopea, niin eihän tuo mitään helppoa tai kivaa sitten ole. Kaapolla taas fokus esteisiin on todella hyvä ja se on siitä paljon kehuja saanutkin. Tai ehkä vielä enemmän siitä tasapainosta, missä se erityisesti tällä hetkellä on. Tyyppi on kyllä kuulolla, sen pää kääntyilee, kun on tarve, ja heti, kun alan liikkumaan kohti uutta suuntaa, se lukitsee uuden esteen. Tämä tietysti helpottaa takana juoksentelua hurjasti. Siksipä takanaleikkaukset on meille oikeastaan aika mukavuusalue ja olenkin vähän miettinyt, että voipi olla, että jos nyt mentäisiin kisoihin, niin ei välttämättä edes yrittäisi ehtiä valsseihin, kun tietää, että takanakin pärjää. En kuitenkaan mitään takaaleikkausagilityä halua todellisuudessa tehdä, mutta on tämä tärkeää treeniä rytmitykselle.

Tämmöinen Kirmalo toisen leirin jälkeen mukana Kaapon fyssaroinnissa

Rytmi siis alkaa vähitellen löytymään, vaikka hiottavaa on tietysti loputtomasti, mutta kuitenkin. Olen oppinut lukemaan Kaapoa paremmin ja suhteuttamaan juoksemistani siihen. Olen oppinut keskittymään kokoamiseen ja siihen mihin Kaapo katsoo. Ennen olen enemmän miettinyt itse kääntymistä ja se on vain johtanut kysymyksiin milloin ja kuinka paljon. Vastaukset noihin mietteisiin löytyy sieltä, minne koiran nokka näyttää ja miten isolla laukalla edetään.

Nyt kun ajoitukset ei ole enää hepreaa tuumaisin, että seuraavaksi voisi keskittyä ylävartalon ylikiertymiseen. Käännän Kaapoa liikaa ja välillä väärään suuntaankin. Jotenkin olen oppinut tekemään leikkauksia vahvalla yläkropan kiertämisellä, jonka oikeasti tajuan vasta nyt videota tuijottaessani. Ihanaa että on todistusaineistoa!

Kirppalainen kolmosleirillä

Lopuksi saatiin vielä juosta koko rata alusta loppuun, kun erikseen pyysin. Kerrankin kun päästiin radalle, niin kyllähän sitä haluaa vähän pidempää pätkää mennä. Ihan hyvin se menikin. 8. hypyn hyppäsi "väärään" suuntaan, kun sen sinne ohjasinkin. Muuten kuitenkin kivasti. Videota katsossa fiilis kyllä kärsi. Näyttää, ettei me liikuttaisi mihinkään :'D Osittain ehkä kuvakulman vika, mutta tietysti ei niillä leikkauksilla kovin kovaa kuljetakaan enkä lopulta tosiaan tämmöistä agilityä halua tehdä. Haluan ohjata edestä ja juosta täysillä hölkkäilyn sijaan, mutta tämmöiset treenit ovat olleet loistavia opettamaan rytmitystä. Ja kun olen kekittynyt vain siihen, olen lopettanut puhumisen melkein kokonaan. Ei katsokaas voi keskittyä liian moneen asiaan samaan aikaan...  




Rytmitystreenin jälkeen ehdittiin kävellä kerrankin ihan rauhassa ja syödäkin tuossa välisssä. Sitten Kirmuli pääsi Inkan luokse saamaan vinkkejä "ongelmiinsa". Treenattiin vähän kontaktikävelyä, eli häiriöiden (=koirien) ohittamista niin, että se tarjoaa kontaktia. Nakkejahan toki olen osannut sille muutenkin lenkillä syöttää, mutta halusin kuulla Inkan mielipiteen siitä, miten tuo nakitus mekaanisesti pitäisi toteuttaa. Mistä asiasta palkata. Tähän asti olen aikalailla pyytänyt itse Kirin huomion, mutta nyt käydään tepastelemassa koirapuiston ulkopuolella ja käännetään homma toisin päin. Koirapuiston siksi, että siellä ne häiriöt pysyy kätevästi. Tietysti ohituksia tulee muuallakin. Olisi kiva, jos voisi odottaa kontaktin tarjoamista, mutta ei se kyllä käytännössä tule joka tilanteessa onnistumaan ja sellaisissa mieluummin pyydän huomiota itse kuin ainnan tyypin tuijottaa ihan miten lystää...

viime leirillä

Nakkien loputtua treenailtiin myös leikkimistä. Kiri taistelee tosissaan ja tykkää juosta lelun perään, mutta palauttaminen ei luonnistu ilman auttamista. Taputtamalla kyykyssä maata, se on tuonut lelua revittäväksi, mutta muuten ei. Sen verran olin osannut ennustaa ratkaisua, että olin ottanut kaksi lelua mukaan kentälle. Leikittiin Kirin kannsa siis ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta kun annoin sen voittaa lelun tai heitin sen sille, niin lähdin kävelemään selkä Kirmaloon päin pois toinen lelu kädessäni. Lapsikoira oli kovin kätevä ja juoksi näin saamansa lelun kanssa luokseni ja pudotti sen vasta uuteen leluun tarttuessaan jalkoihini. Näyttäisi siis toimivan oikein kätsysti. Kätevästi Kiriläinen myös hakee putkia kentältä. Tyyppi on kyllä niin hauska, kotona ja treenatessa. Odotan kovasti, että päästään sen kanssa treenaamisessa vauhtiin ja tietysti toivon, että terveys sen sallii. Mikään ei ole niin kivaa kuin agilityn alkeisopetus!

Tyypit nyt <3

Inkan treenien jälkeen vielä Anne Talvitien henkiseen valmennukseen kahden ryhmän voimin. Hyvät keskustelut oli. Nyt taidan tietää, mitä teen opiskelupaikan suhteen keväällä ja irtokarkkihyllykin taitaa olla helpompi ohittaa. Ihan suoraan agilitystä ei tänään taidettu ihan hirveästi puhua :D

Huomenna sitten näperretään pienien juttujen parissa. Tavallaan olisi toivonut enemmän ohjaustreeniä, kun sitä ei nyt muuten oikein tule tehtyä, mutta tänään kyllä mieli muuttui aika paljon ja luulen, että huomisesta syntyy oikein hyviä ja tärkeitä ajatuksia. Käsikosketus radalla kuulostaa esimerkiksi oikein fiksulta idealta, kun miettii, mitä se tekee pakkovalsseille, niistoille ja merkkauksille ylipäätänsä...

Kiri 8 kk

Kirmalolla tuli tänään 8 kuukautta täyteen. Korkeus on jossakin 44-45 cm tietämillä ja tukka sen kuin kasvaa. Siitä taitaa tulla aikamoinen jellonakuningas :D

Tähän mennessä lapsikoira on kuluttanut aikaansa riehumalla loputtomasti Kaapon ja Sallin kanssa niin sisällä kuin ulkonakin, treenammalla temppuja mahdollista tanssahtelu-uraansa varten ja harjoittelemalla palkkaantumista hallilla. Palkkaantumisen harjoitteluun on tarvittu tietysti jotain tehtäviäkin ja senpä vuoksi Kirmalo osaa kiitää putkeen ja löytää niitä ihan pyytämättäkin.

 Ennen putkia treenailtiin vähän 2x2 keppien ekaan väliin menemistä, jonka lisäksi keinua on pariin kertaan paukutettu, hyppytekniikkaa ihmetelty ja juoksarien mattotreeni vähän niin kuin aloitettu.  Tyyppi on treenaillut muutaman kerran kuussa, kiihtyvällä tahdilla kylläkin. Nyt tulee onneksi taas pari viikkoa kokonaan taukoa, kun Kaapo ei treenaa fyssarin ja leirin takia hetkeen.

Lajitreenailujen lisäksi on tietysti harjoiteltu arkielämää. Kirin kanssa tosin on päässyt tällä saralla ihan todella vähällä. Tyyppi kun on reipas ja ahne, niin ei siinä kamalasti tarvitse asioita rautalangasta vääntää. Hirveän utelias se kyllä on ympäristöään kohtaan, joten kaikenlaista olisi kivempi katsella kuin mitä meitä muita välttämättä kiinnostaa. Koirien ohittaminen oli Kirmalolle pitkään ihan pala kakkua, mutta muutama kiinnostuspuuska sillä on ollut ja tällä hetkellä on käynnissä nakituskuuri. Tuntuu tuottavan tulosta, kun nakit menee muiden koirien yli aika helpolla. 

Koska kirjoittaminen on mukavaa

Niin siksi ajattelin, että ehkä tämä on ihan hyvä idea. Tekee mieli miettiä treenailuja tälleen mustana valkoisella. Kaapollahan oli aiemmin blogi, joten voisi sanoa, että palataanpa takaisin. Näin ensimmäisenä postauksena tuntuu hyvältä avata kulunutta reilua vuotta hieman ja kertoilla, että millaisessa vaiheessa nyt ollaan. Alla oleva teksi löytyy myös yläpalkin sivusta "Missä mennään?"

Kaapohan tosiaan kisaa kakkosluokassa, nousi sinne  2015 maaliskuussa. Sen jälkeen kisattiin vuoden loppuun saakka yhteensä 22 starttia eikä tehty nollia, ihan hyviä ratoja kyllä. Tammikuussa 2016 päätin ryhtyä juoksupuomiprojektiin treenattuani ensin vuoden pysäytyksiä nopeammiksi. Ne kyllä nopeutuivat huomattavasti, mutta nälkä kasvoi sen verran syödessä, että halu päästä hidastuksesta kokonaan eroon oli sen verran kova, että olin valmis jäämään ainakin vuodeksi kisatauolle.

Sillä tiellä ollaan edelleen. 7 hypäriä ollaan käyty hyllyttämässä viimeisen vuoden aikana. Juoksareita aloitettiin treenaamaan ensin Trkmanin tyylillä. Mentiin puoli vuotta sillä, ei saatu suuria tuloksia aikaan. Kesällä ehdin jo luovuttaa. Treenattiin pelkkiä juoksarikäännöksiä, koska niiden opettaminen tuntui helpommalta ja käännökset on ne, jotka eniten hidastaa Kaapon 2on2offia. Oli siis ajatus pysähtyä kun mennään suoraan ja juosta käännökset. Ehkä vähän epäloogista tavallaan :D 

No sitten päädyttiin NAS teamiin ja ryhdyttiin treenaamaa juoksareita Leena Inkilän avustamana. Tultiin nopeasti siihen tulokseen, että kyllä me suoraankin opetellaan juoksemaan, kun kerta käännöksissä oli valoa tunnelin päässä. Opetustyyli vaihdettiin mattoon ja näitä juttuja nyt ollaan treenailtu ahkerasti syyskuusta lähtien. Ensin juostiin pelkkää mattoa kotona nurmikoilla, nyt menee madalletulla puomilla koko estettä. Matkaa kisavalmiuteen on vaikka kuinka, mutta projekti on ollut opettavainen ja tulee sitä varmasti olemaan jatkossakin. Päätöstä puomin uudelleen opettamisesta ei ole tarvinnut katua, vaikka kisakentille onkin välillä hirmuinen kaipuu.

Videolla pätkiä satunnaisista treeneistä sekä lopussa kokonaisena viime perjantain juoksentelut. 




Viime kesään saakka treenattiin BATin talenttiryhmässä ihan niin kuin oltiin treenattu oikeastaan Kaapon koko agilityura. Ryhmässä oli aina superhyvä henki ja pätevät kouluttajatkin. Syksyn kuvioita joutui kuitenkin miettimään ihan uudenlaisiksi, sillä oli jo jonkin aikaa ollut tunne, ettei se tapa treenata ollut meille sillä hetkellä paras mahdollinen. Kaapon ohjaaminen tuntui raskaalta, se piti viedä henkisesti tassusta pitäen joka esteelle ja nostaa niistä yli. Se ei tehnyt mitään itse tai auttanut minua ollenkaan. Oli lopulta aika selkeää, että meidän täytyy palata kertaamaan perusteita. Piti päästä treenaamaan yksittäisiä asioita, ei pitkiä vaikeita ratoja.

Näin sitten päädyin siihen, etten Kaapolle hakenut ryhmäpaikkaa. Oli tarkoitus vapaatreenata syksy ja miettiä sitten asioita uudelleen. Törmäsin kuitenkin facebookissa NAS teamin mainokseen ja luettuani valmennusryhmän konseptista, päätin sen pidempään harkitsematta hakea mukaan. Paras päätös varmaan ikinä, vaikka lompakko ei siitä pitänytkään.

Viimeinen puoli vuotta on siis mennyt kerran kuussa NAS teamin leirillä ja muuten vapaatreenaten. Seuraakin tuli vaihdettua, jotta saatiin tilaa treenata juoksareita. Tekonurmea on kyllä ikävä, mutta kyllä tämä muutaman vuoden näinkin menee. Syksyn aikana ollaan paneuduttu perusteisiin juuri niin kuin halusinkin. Ollaan keskitytty rytmitykseen. Ollaan opeteltu valsseja. Ollaan kehitytty enemmän kuin vielä koskaan, vaikka hyppelytreeniä on ollut vähemmän kuin ikinä. Kaapon vieminen on muuttunut kamalasti. Niin hämmentävää kuin se onkin, se tuntuu nyt kevyeltä. Se lukittuu esteisiin ja suorittaa niitä, ilman että joudun vahtimaan sitä ollenkaan samalla tavalla. Ainahan se on irronnut, mutta tämä on erilaista keveyttä. Sellaista mitä on hyvin vaikea selittää.

Alla on videolla oikeastaan kaikki ratatreeni, mitä ollaan koko syksyn aikana tehty muualla kuin leirillä.





Sitten vielä muutama sana Kiristä. Kevällä tuntui hyvältä ajatukselta vihdoin hankkia toinenkin treenattava. Pitkään olin toista bortsua ottamassa, mutta lopulta se ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja päädyin shelttiin harkittuani kaikkea mahdollista muutakin. Sinänsä ratkaisu oli aika hauska, koska olen aina aiemmin sanonut vihaavani noita räksyttäviä karvapalleroita :D

Shelttipäätökseen vaikutti todennäköisesti aika vahvasti se kuinka raskaalta Kaapon kanssa treenaaminen keväällä tuntui. Kaverin Medyasheltin vieminen oli niin miljoona kertaa kivempaa ja helpompaa, että päätin haluta oman kääpiökiitäjän. Suhteellisen  lyhyen etsinnän jälkeen törmäsin Mora x Ossi yhdistelmään. Alunperin kyselin narttua, haaveissa kun oli merletyttönen, mutta trikkipoika sieltä sitten kotiin asteli. Kiri, joka on varmaan luonteeltaan kivoin sheltti koko planeetalla. Arjessa tyyppi on helppo kuin mikä ja tulee hirmu hyvin juttuun Kaapon ja Sallin kanssa. Treenatessa se on oppinut oikein keskittymiskykyiseksi.

Kirin leikkimistä stressasin paljon, kun se oli nuorempi. Kiri ei ole mikään hullu ja raivokas. Nyt tuo huoli on kyllä niin turha, ettei mitään rajaa. Kirmalo kiskoo lelua kaikella voimallaan ja syöksyy lentävän palkan perään ainakin lähes täydellä vahdilla. Jos se ei kasvaisi elefantiksi, siitä tulisi oikein mainio agiliitäjä. Nytkin siitä varmaan tulee, muttei kisakentille. Ja vaikka kasvaisikin niin isoksi, että voisi hyvillä mielin kisata makseissa, niin ei sillä mitään hehkeää uraa siellä kyllä ole tiedossa. Kivaa meillä silti tulee olemaan, mitä ikinä tehdäänkin!
 

Että tällaista meille kuuluu. Maanantaina Kaapolla on fyssari ja Kiri täyttää 8 kk. Sitten viikonloppuna onkin seuraava leiri. Odotan innolla, että päästään taas tekonurmelle liitelemään!