maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kirin tokojuttuja

On jotenkin hämmästyttävää, miten nopeasti voi pieni koira kehittyä. Sen on oltava joko suuri älykkö tai sitten itse on oppinut jotakin oleellista koiran kouluttamisesta Kaapon kanssa. Tosin voi olla, että pienet asiat vaan tuntuu isoilta, koska ymmärtää, mihin ne johtaa. Kaapon kanssa seuraamisen ja perusasennon opettaminen tuntui hitaalta ja välillä muistaakseni mietin, että miten kummassa ihmiset saa koiransa oikein oppimaan ne. Ihan sama oli keppienkin kanssa, homma tuntui jossain kohtaa toivottomalta, vaikka lopulta ratkaisu paikoillaan junnaamiseen oli hyvinkin yksinkertainen. Piti vain saada onnistumisia, eli helpottaa. Nyt tuntuu ihan hassulta, että noiden asioiden opettaminen tuntui hankalalta. Mutta silloin en vain tajunnut, että yksi pinei askel johtaa nopeasti seuraavaan isoon ja yhtäkkiä tavoitteeseen ollaankin jo päästy.

Joitakin viikkoja sitten Kirillä oli aavistus siitä, että vasemmalla puolellakin voi kävellä ja että tietystä kohtaa voi saada nakkia. Nyt aavistus on jo aika vahvaa tietoa ja Kiri kyllä hakeutuu nakkinsa hakemaan ja pysyy myös asemissa, koska kyllähän se kannattaa. Ollaan tehty ekoja käännöksiä tässä lähiakoina. Oikeaan on helpohko, saattaa levähtää, mutta saattaa olla levähtämättäkin. Täyskäännös on tutuin ja siksi myös menee pääsääntöisesti tiiviinä. Vasemmalle ei osaa ilman nakkia ottaa takaosaa mukaan muuten kuin kotona, jolloin treenataan tassut laatikossa ja Kiri tarjoaa takaosan käyttöä. Voisi ajatella, että peruspalasia semmoiseen minun standardit kohtaavaan seuraamiseen on kivasti löytynyt ja nyt niitä vaan vahvistetaan ja yhdistellään. Aika Kaapomainen seuruu sille on jostain kumman syystä tässä muodostumassa :D

Liikkeestä maahan meneminen on saanut osakseen hurjat kaksi (varsinaista) treeniä, mutta ne on olleet juuri niitä, joiden kohdalla on tullut ihmeteltyä tuon tyypin omaksumiskykyä. Itse maahan meneminenkin sillä tavalla asiallisesti on Kirille aika vierasta. Lähinä se menee lonkalleen röhjöttämään, koska sillä tavalla odotetaan, kun Kaapo treenaa, ja mieluusti tuohon kauniiseen asentoon laskeudutaan istumisen kautta. Tänään tyyppi kuitenkin lätsähteli edestäni ja sivultani liikkuessamme oikein tomerana suoraan maahan ja vieläpä ryhdikkäänä. Muutamia kertoja olen namin kanssa ohjaillut sitä vähän sivistyneempään makuuasentoon suoraan seisomasta, joka on ollut haastavaa. Toissa treeneissä sitten kokeiltiin niin, että peruutin ja pyysin siitä menemään edessäni maahan. Jouduin käyttämään käsiapua, sillä Kiri ei ihan edes tiedä, mitä maahan oikein tarkoittaa. Tänään tehtävä olikin sitten jo näköjään vanha juttu ja ihan helppo.

Malttamattomalle shelttilapselle kapulan pito tuntui olevan se haastavin liike. Muutamia viikkoja sitten Kiri osasi ottaa kapulan maasta ja pitää sitä ehkä sekunnin tai pari, jos sai samalla pyöritellä päätä ja peruuttaa. Muutin aika nopeasti kriteerin siihen, että minun pitää saada kapula, jotta Kiri saa palkkaa. Käytännössä siis annoin kapulan, liikutin käden pois ja saman tien takaisin nappaamaan äkkiä kapulasta kiinni ennen kuin Kiri ehtii pudottaa sen. Parissa treenissä kiire on vähentynyt ja kapula alkanut pysyä kapeassa nokassa ihan kiitettävästi. Peruuttamista ja pään heiluttelua oli silti edelleen havaittavissa. Siispä kokeilin tänään taannoista ideaani laittaa Kiri istumaan laatikolle ja pyytää sitä siinä pitämään kapulaa. Ihan huono idea ei tainnut olla, sillä kertaakaan ei tyyppi yrittänyt nousta edes seisomaan ja ilmekin muuttui kumman keskittyneeksi. Ilmeisen helpolla siis taidetaan tämä haaste selättää, ellei tässä nyt jotakin kummaa tapahdu.

Tämmöistä on siis Kirin tokoelämään kuulunut viimeaikoina. Kaapolla sen sijaan treenituokiot on käytetty pyörimiseen ja tassunantoon, sillä olin vakaasti päättänyt mennä sen kanssa koiratanssikisoihin parin viikon päästä. Onnistuin kuitenkin mokaamaan ilmoittautumisen kanssa eikä mahduttu mukaan. Harmittaa, koska noita karkeiloita ei ole ihan yhtä usein kuin agilitykisoja :D Ja harmittaa, koska hiukan pelkään, että tämä nyt jää, kun agilityloma meni ja loppui. Mutta ehkä olen ahkera ja jatkan näitäkin huveja, ettei elämä mene ihan puomiksi. Kirinkin pitäisi nimittäin nyt sitten vihdoin aloittaa kunnolla juoksariprojekti, jos torstaina vaanivat luustokuvat vaan sallii agilitytulevaisuuden säilyttämisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!