lauantai 11. maaliskuuta 2017

Temppuilua



Koska Kiristä tulee koiratanssija, niin Kaapokin on päätynyt temppuilemaan. Olen ajatellut jossain kohtaa käydä testaamassa sen kanssa vähän noita vesiä, kun Kaapon kanssa on kuitenkin helpompi mennä kuin kisakokemukseltaan ihan vihreän Kirin. Palkattomuus kun ei ole tokoeläintä kaukaisesti muistuttavalle mikään iso juttu. 

Tämänpä takia tyypillä olisi ohjelma suunniteltuna ja tosiaan treenattukin jopa on! Ollaan harjoiteltu tassujen antamista kaukona ja treenattu uutena juttuna ympärikiertämistäni. Takaperin se tuon jo valmiiksi osaakin. Näiden juttujen suhteen odottelen lumien sulamista, kun tarvisi vähän lisää tilaa. Erityisesti sitten kokonaisuuden treenaamiseen… 




Kiri treenaa temppuja aikalailla päivittäin ennen päiväruokaansa. Tuntuu jotenkin hämmentävältä, että lapsikoiralla alkaa olemaan vähitellen juttuja, jotka se osaa Kaapoa paremmin :D Aika menee niin äkkiä, että  vaikea pysyä perässä. Kohta saa jo alkaa vääntää Kiri 1 v. videota! Mutta tosiaan Kirin tämän hetkinen bravuuri on jalkojen pujottelu. Se osaa tehdä sitä muutamilla variaatioilla aika näppärästi. Ihan tavallisesti kävelemällä, niin että mennään aina askel ja pysähdytään ja sitten niin että kiertää yhtä jalkaa ympäri ja ympäri. Kiri osaa myös hienosti pyöriä molempiin suuntiin ja jopa erottelee ne toisistaan (kop, kop). 

Peruuttaminen on pitkään kuulunut taitoihin, mutta sen tekniikka vaatii kyllä kovasti treeniä ennen kuin pidän sitä millään tavalla ”valmiina”. Kun kerran Kirin kisailut tulevat kohdistumaan muualle kuin agijuttuihin, niin sitten täytyy tehdä näitä muita hommia vähän enemmän tosissaan. Haluan, että peruuttaminen on ns. aidosti takajaloilla, suoraa ja helpon näköistä. Se ei saa olla nykivää, hypähtelevää eikä mitään muutakaan epämääräistä. Ja tietysti taaksepäin pitää osata liikkua hyvän matkaa! Joten treenattavaa tuossa riittänee, kun ryhtyy perfektionistiksi :D 
 
Sellaisia tällä hetkellä uusia ja keskeneräisiä juttuja, joita treenaillaan, on kieriminen ja sama minun ympäri kiertäminen kuin mitä Kaapokin tekee. Kirille tuo kiertäminen on helpompaa, koska se ei jumahda perusasentoon. Kiri myös harjoittelee tekemään tuon molempiin suuntiin, kun Kaapolle toistaiseksi on riittänyt vain toinen. Molempien kanssa ollaan aloitettu tuo kiertäminen niin, että istun, ja se on niille helpompaa. Seisten ollaan tehty vasta kahdessa treenissä.

Kirin kanssa temppuilu on kyllä oikeasti hauskaa hommaa ja odotan innolla sitä kaukaista hetkeä, kun sen kanssa voi astella kehään. Ja se hetki tosiaankin on kaukainen, koska palkattomuus on luonnollisesti vielä kovin kovin lapsenkengissä ja haluan, että tekeminen on sille helppoa ja selkeää sitten, kun kisaamaan joskus lähdetään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!