perjantai 13. tammikuuta 2017

Koska kirjoittaminen on mukavaa


Niin siksi ajattelin, että ehkä tämä on ihan hyvä idea. Tekee mieli miettiä treenailuja tälleen mustana valkoisella. Kaapollahan oli aiemmin blogi, joten voisi sanoa, että palataanpa takaisin. Näin ensimmäisenä postauksena tuntuu hyvältä avata kulunutta reilua vuotta hieman ja kertoilla, että millaisessa vaiheessa nyt ollaan. Alla oleva teksi löytyy myös yläpalkin sivusta "Missä mennään?"

Kaapohan tosiaan kisaa kakkosluokassa, nousi sinne  2015 maaliskuussa. Sen jälkeen kisattiin vuoden loppuun saakka yhteensä 22 starttia eikä tehty nollia, ihan hyviä ratoja kyllä. Tammikuussa 2016 päätin ryhtyä juoksupuomiprojektiin treenattuani ensin vuoden pysäytyksiä nopeammiksi. Ne kyllä nopeutuivat huomattavasti, mutta nälkä kasvoi sen verran syödessä, että halu päästä hidastuksesta kokonaan eroon oli sen verran kova, että olin valmis jäämään ainakin vuodeksi kisatauolle.





Sillä tiellä ollaan edelleen. 7 hypäriä ollaan käyty hyllyttämässä viimeisen vuoden aikana. Juoksareita aloitettiin treenaamaan ensin Trkmanin tyylillä. Mentiin puoli vuotta sillä, ei saatu suuria tuloksia aikaan. Kesällä ehdin jo luovuttaa. Treenattiin pelkkiä juoksarikäännöksiä, koska niiden opettaminen tuntui helpommalta ja käännökset on ne, jotka eniten hidastaa Kaapon 2on2offia. Oli siis ajatus pysähtyä kun mennään suoraan ja juosta käännökset. Ehkä vähän epäloogista tavallaan :D 

No sitten päädyttiin NAS teamiin ja ryhdyttiin treenaamaa juoksareita Leena Inkilän avustamana. Tultiin nopeasti siihen tulokseen, että kyllä me suoraankin opetellaan juoksemaan, kun kerta käännöksissä oli valoa tunnelin päässä. Opetustyyli vaihdettiin mattoon ja näitä juttuja nyt ollaan treenailtu ahkerasti syyskuusta lähtien. Ensin juostiin pelkkää mattoa kotona nurmikoilla, nyt menee madalletulla puomilla koko estettä. Matkaa kisavalmiuteen on vaikka kuinka, mutta projekti on ollut opettavainen ja tulee sitä varmasti olemaan jatkossakin. Päätöstä puomin uudelleen opettamisesta ei ole tarvinnut katua, vaikka kisakentille onkin välillä hirmuinen kaipuu.

Videolla pätkiä satunnaisista treeneistä sekä lopussa kokonaisena viime perjantain juoksentelut. 




Viime kesään saakka treenattiin BATin talenttiryhmässä ihan niin kuin oltiin treenattu oikeastaan Kaapon koko agilityura. Ryhmässä oli aina superhyvä henki ja pätevät kouluttajatkin. Syksyn kuvioita joutui kuitenkin miettimään ihan uudenlaisiksi, sillä oli jo jonkin aikaa ollut tunne, ettei se tapa treenata ollut meille sillä hetkellä paras mahdollinen. Kaapon ohjaaminen tuntui raskaalta, se piti viedä henkisesti tassusta pitäen joka esteelle ja nostaa niistä yli. Se ei tehnyt mitään itse tai auttanut minua ollenkaan. Oli lopulta aika selkeää, että meidän täytyy palata kertaamaan perusteita. Piti päästä treenaamaan yksittäisiä asioita, ei pitkiä vaikeita ratoja.

Näin sitten päädyin siihen, etten Kaapolle hakenut ryhmäpaikkaa. Oli tarkoitus vapaatreenata syksy ja miettiä sitten asioita uudelleen. Törmäsin kuitenkin facebookissa NAS teamin mainokseen ja luettuani valmennusryhmän konseptista, päätin sen pidempään harkitsematta hakea mukaan. Paras päätös varmaan ikinä, vaikka lompakko ei siitä pitänytkään.





Viimeinen puoli vuotta on siis mennyt kerran kuussa NAS teamin leirillä ja muuten vapaatreenaten. Seuraakin tuli vaihdettua, jotta saatiin tilaa treenata juoksareita. Tekonurmea on kyllä ikävä, mutta kyllä tämä muutaman vuoden näinkin menee. Syksyn aikana ollaan paneuduttu perusteisiin juuri niin kuin halusinkin. Ollaan keskitytty rytmitykseen. Ollaan opeteltu valsseja. Ollaan kehitytty enemmän kuin vielä koskaan, vaikka hyppelytreeniä on ollut vähemmän kuin ikinä. Kaapon vieminen on muuttunut kamalasti. Niin hämmentävää kuin se onkin, se tuntuu nyt kevyeltä. Se lukittuu esteisiin ja suorittaa niitä, ilman että joudun vahtimaan sitä ollenkaan samalla tavalla. Ainahan se on irronnut, mutta tämä on erilaista keveyttä. Sellaista mitä on hyvin vaikea selittää.

Alla on videolla oikeastaan kaikki ratatreeni, mitä ollaan koko syksyn aikana tehty muualla kuin leirillä.





Sitten vielä muutama sana Kiristä. Kevällä tuntui hyvältä ajatukselta vihdoin hankkia toinenkin treenattava. Pitkään olin toista bortsua ottamassa, mutta lopulta se ei kuitenkaan tuntunut oikealta ja päädyin shelttiin harkittuani kaikkea mahdollista muutakin. Sinänsä ratkaisu oli aika hauska, koska olen aina aiemmin sanonut vihaavani noita räksyttäviä karvapalleroita :D





Shelttipäätökseen vaikutti todennäköisesti aika vahvasti se kuinka raskaalta Kaapon kanssa treenaaminen keväällä tuntui. Kaverin Medyasheltin vieminen oli niin miljoona kertaa kivempaa ja helpompaa, että päätin haluta oman kääpiökiitäjän. Suhteellisen  lyhyen etsinnän jälkeen törmäsin Mora x Ossi yhdistelmään. Alunperin kyselin narttua, haaveissa kun oli merletyttönen, mutta trikkipoika sieltä sitten kotiin asteli. Kiri, joka on varmaan luonteeltaan kivoin sheltti koko planeetalla. Arjessa tyyppi on helppo kuin mikä ja tulee hirmu hyvin juttuun Kaapon ja Sallin kanssa. Treenatessa se on oppinut oikein keskittymiskykyiseksi.

Kirin leikkimistä stressasin paljon, kun se oli nuorempi. Kiri ei ole mikään hullu ja raivokas. Nyt tuo huoli on kyllä niin turha, ettei mitään rajaa. Kirmalo kiskoo lelua kaikella voimallaan ja syöksyy lentävän palkan perään ainakin lähes täydellä vahdilla. Jos se ei kasvaisi elefantiksi, siitä tulisi oikein mainio agiliitäjä. Nytkin siitä varmaan tulee, muttei kisakentille. Ja vaikka kasvaisikin niin isoksi, että voisi hyvillä mielin kisata makseissa, niin ei sillä mitään hehkeää uraa siellä kyllä ole tiedossa. Kivaa meillä silti tulee olemaan, mitä ikinä tehdäänkin!
 



Että tällaista meille kuuluu. Maanantaina Kaapolla on fyssari ja Kiri täyttää 8 kk. Sitten viikonloppuna onkin seuraava leiri. Odotan innolla, että päästään taas tekonurmelle liitelemään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!