Kisoissa

Treenatessa alkaa olla vähitellen tunne siitä, että opin oikeasti ohjaamaan Kaapoa. Se ei ole sittenkään mahdoton tehtävä. Välillä tuntuu itsevarmalta, siltä että me osataan tehdä tätä lajia yhdessä. Siihen, että kisoissa olisi yhtä varma fiilis, on vielä luonnollisesti matkaa, mutta kyllä edistystä on jo tapahtunut. Vaikka eilen hyllytettiin tavalliseen tapaan, luulen, että jos nyt voitaisiin kisata enemmän, me onnistuttaisiin. Kun saadaan kontaktit takaisin kisakuntoon ja voidaan ottaa kunnollinen skabaputki, toivon, että noustaan nopeasti kolmosiin.


 Tuomarina kakkosille oli Henri Luomala. Hypäri ei ollut vaikea eikä sen olisi pitänyt aiheuttaa sitä lievää ahdistusta, minkä se alullaan aiheutti. Tosin kun näin radan alun edestä päin, ei se näyttänyt ollenkaan niin ahtaalta ja inhottavalta kuin miltä se kentän toisesta päädystä oli näyttänyt. 4. hypyn ohjaaminen ei olisi pitänyt olla mitenkään hankalaa. Olin ajatellut olla suosiolla menemättä Kaapon edelle ja pysytellä kivasti mukavuusalueella ja 3. ja 4. hypyn välissä yksinkertaisesti hieman vekata ja rytmillä kertoa kääntymisestä ja sitten takaaleikata 5. hypyn, joka olisi ollut muurin lähistöllä oleva hyppy. Suunnitelma oli mielestäni ihan hyvä, mutta toteutus jäi kokonaan puuttumaan :D

Ei ole kaikkein hauskinta tuijottaa omia virheitä moninkertaisesti hidastettuna, mutta sitä olen viime aikoina harrastanut. Tätä rataa katsellessani yritin keksiä, miksi jätän ohjaamatta tuon 3. 4. välin. Asiaa mielessäni pyöritettyäni tulin siihen tulokseen, että aika usein kisoissa ja ehkä treeneissäkin, huomioni herpaantuu juuri tuossa kohtaa rataa. Radan toinen este on yleisesti vaikein ohjata, kun ei ole vielä vauhtia ja rytmin saaminen kohdilleen on hankalaa. Tälläkin radalla Kaapon kokoaminen tuohon alun käännökseen jää kokonaan puuttumaan, koska valssi kääntyi myöhässä. Kakkosesteen ohjaamisen haastavuus sitten ilmeisesti syö keskittymisen seuraavilta esteiltä ja niillä helposti jätän ohjaamatta. Mieli on ehkä vielä hetken siellä edellisessä hetkessä ajatellen joko venähtänyttä linjaa, Kaapon huonoa laskeutumista, helpotusta onnistumisesta tai jotakin vastaavaa.

Hidastusta tuijottaessani huomaan, että katseeni irtoaa Kaaposta ennen kolmatta hyppyä. Muistan tuosta hetkestäkin sen, että katsoin Kaapoa myöhästyneen valssin jälkeen ihan tavalliseen tapaan, mutta sen jälkeen seuraava hetki, kun kunnolla tiedostin, missä se on, oli vasta sitten, kun Kaapo oli jo laskeutunut putken eteen. Muistan myös katsoneeni jostain kumman syystä sitä putkea tuossa välissä, joten ei todellakaan ole ihme, että Kaapon sitten sinne ohjasin.

Normaalisti ohjatessani tuijotan koiraa jatkuvasti. Kaapo on siihen tehokkaasti opettanut, koska sen kanssa kontaktin katkeaminen kostautuu välittömästi. Joko rima tulee alas tai koira on väärässä paikassa. No niin kävi nytkin enkä kyllä ymmärrä, miksi ylipäätään irrotin katseeni Kaaposta tuossa kohtaa. Siihen ei ollut mitään syytä. Kyllä lihasmuistin pitää tietää mihin suuntaan ja miten juosta, ettei esteisiin tarvitse kiinnittää huomiota kuin sivusilmällä. Muutenkin kyllä tuntuu, että kisoissa helpommin lopetan Kaapon katsomisen. Täytyy jatkossa kiinnittää tuohon erityistä huomiota.

Muutenhan rata meni ihan hyvin. Olin ylpeä siitä, että hain Kaapoa vähän matkaa putkista. Olen sössinyt monen monta rataa sillä, että odottelen liian lähellä seuraavaa estettä, jolloin en pysty juurikaan enää liikkumaan sitä kohden enkä näin saa käännettyä Kaapoa ohjaajafokuksesta estefokukseen ajoissa. Tällä radallahan nyt ei mitään kriittistä paikkaa tuon osalta ollut, mutta kyllä sitä koiraa voi noissa oikeasti helpoissakin paikoissa haeskella, jotta jäisi tavaksi tuollainen ahertaminen laiskottelun sijaan. Pinkistä putkesta tullessa hakeminen oli toki perusteltuakin, jotta saisin kerrottua kääntymisestä rytmityksellä. Aika olemattomaksi tosin itse rytmittäminen tuossa kohtaa lopulta jäi. Taisin vain osoittaa hypyn ja kääntyä kohti uutta suuntaa. Hidastusta katsellessa huomaa, että hypätessään Kaapo katsoo ensin keltaiseen putkeen, mutta kun odotan nenän kääntymisen ennen kuin lähden juoksemaan uuteen suuntaan, niin homma luistaa niin kuin kuuluukin.

Pituuden jälkeen olin ajatellut tekeväni joko sokkarin, jos aikaa riittää tai sitten jäädä suosiolla radan sisäpuolelle ja ohjata keppejä edeltäneen takaakierron "ulkopuolelta", joka ei sekään olisi ollut mitenkään hankala vaihtoehto. Putkella odottelun ansiosta sain niin paljon tilaa ja aikaa, että päätin juosta sokkariiin ja aika ylpeä olen sen ajoituksesta. Ohjaava käsi vaihtuu ja hartialinja kääntyy jo ennen kuin Kaapo ponnistaa pituudelle. Vähän kyllä sitten meni pituuden hyppääminen pitkäksi ja saatiin vähän tähtäillä, että osuttiin seuraavalle hypylle, jonka jälkeinen takaakierto oli sen tyyppinen pyöritys, että sellaiset meiltä kyllä luonnistuu.

Loppusuora sen sijaan ei onnistunut ja saatiin radalle vähän nolo loppu. Vaikka keskityin oikein erikseen juoksemaan, niin silti Kaapo ekalla hypyllä käänsi katseensa ja lähti aika päättäväisestikin kohti sitä neljättä hyppyä. Voi tosin olla, että se päättäväinen juoksemin ei sitten kuitenkaan ollut kiihtyvää, vaan ratkaisevasti hidastui epäonnekaaseen aikaan. Kohta olisi toki onnistunut, jos olisin ollut vähän edempänä, mutta kyllä Kaapon kuuluisi irrota tuollaiset suorat ja erityisesti juosta, jos minäkin juoksen. Loppusuoria voisi kyllä joskus treenatakin ja vahvistaa eteen käskyä. Eilen sillä ei ainakaan ollut mitään merkitystä ja hyvin vähäisessä käytössä tuo sana on muutenkin ollut.

Että sellainen hypäri meillä tällä kertaa. Nyt taitaa olla 9 hyllyä putkeen. Katsotaan, koska saadaan tuo putki rikki :D Edellisen nollan vuosipäiväkin lähestyy kovaa kyytiä. Maaliskuun 29. päivä (muistaakseni) taitaa olla aika juhlia sen kaksivuotispäiviä...