perjantai 24. helmikuuta 2017

Takaakiertoja, keppejä ja lapsikoiratreeniä

Käytiinpä treenailemassa ja niin kummallisesti kävi, että tehtiin jotain muuta kuin puomia! Koskahan viimeksi? :D Tää tosin johtui siitä, että HAUlaiset treenaa liikaa ja se ainoa puomi oli saavuttamattomissa.




Senpä takia aloitettiin suullisten takaakiertojen treenaaminen. Videolta näkee hommailut sen verran hyvin, että selittäminen lienee turhaa. Tämä treeni oli tarkoituksella tosi helppo ja onnistumisprosentti korkea, koska ajattelin kerrankin tehdä mieluummin liian helppoa kuin vaikeaa. Ensi kerralla sitten väliin myös suoria hyppyjä, että joutuu ajattelemaan enemmän.

Keppitreeni sen sijaan oli vähän hankala. Huomaa, ettei olla ikuisuuksiin treenattu niitä. En edes tiedä, että koska. Toki sellaiset tavalliset tilanteet hoituu helposti, mutta vähän erikoisemmat on haastavia. Olisi kiva, jos voisi näitä jossain kohtaa hioa. Ehkä sitten ensi vuonna, kun kontaktit on toivottavasti aika vakaassa tilassa.



 
Kiri treenasi Kaapon treenien välissä putkia. Treenaan sitä kyllä turhan suunnittelemattomasti ja ehkä vähän sillä meiningillä, että kunhan Kaapo saa taukonsa pidettyä. Niin ja liian pitkään, tää on varmaan se hunoin. Ei ole ollut mitään suurinta motivaatiota, mutta kun kerta treenaan, niin voisi sen oikeastikin tosissaan tehdä. Nyt kuitenkin olen löytänyt vihdoin rehellistä innostusta Kirinkin putkien juoksentelua kohtaan ja tarkempi suunnitelma seuraavaan treeniin on laadittu. Tällä hetkellähän tilanne on se, että Kiri tarjoaa hienosti yhtä putkea ja siis fokusoi aika hyvin, mutta luonnollisesti ei vielä tiedä sellaisesta, että esteitä voisi tehdä peräkkäin, vaan odottaa palkkaa heti ekan putken jälkeen. Tällöin ei tietenkään fokusoi seuraavaan jo heti edellisen putken jälkeen, jota siis pitäisin tavoitteena olettaen, että oma liikkeeni jatkuu kohti sitä seuraavaa putkea. Hieno treenisuunnitelma on ensikerralla juosta aluksi kolmisen kertaa vähän varioiden putkeen nro 2 ja sen jälkeen kahteen kertaan putket 1 ja 2. Kokeillaan nyt tehdä mieluummin liian vähän kuin liikaa. 
 
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!