Mahalasku

Kolme kertaa on nyt treenattu reilun kuukauden tauon jälkeen Kaapon puomia. Ensimmäiset kaksi treeniä yllättivät todella positiivisesti ja ehdin jo leijua pilvilinnoissa kisakalenteria selaillen ennen kuin koitti viime tiistai ja sain rysähtää armottomasti takaisin maanpinnalle. Kaapon tekeminen oli sitä luokkaa, että ehkä viime marraskuussa sitä olisi voinut vielä ymmärtää.

Muutama kuva kesän varrelta. Tässä odotellaan ruohotupsun ilmalentoa...

Esteitä siirrellessämme olin vielä iloisesti siinä uskossa, että päästään treenaamaan erilaisia jatkoja puomilta. Ajatus siitä, että itse esteen suorittaminen suorana sekä loivalla käännöksellä, on jo niin varmaa, että voi alkaa testailemaan kaikenlaista, tuntui siistiltä ja ihanalta. Uusi kausi ja kohta jo päästäisiin tavoittelemaan vihdoin ja viimein sitä kolmosluokkaa. Niin kivaa! Vaan eipä tietenkään.

Ensimmäisen toiston loikka ei vielä huolestuttanut, mutta kun seuraavakin yritys näytti ihan samalta oli pakko vaihtaa treenin teemaa. Otettiin yksi rauhallisempi toisto, jossa hölkkäilin. Tuolla tavalla Kaapo on koko kevään onnistunut aika lailla poikkeuksetta. Ilman liikehäiriötä suoralle palkalle tehtävän puomin pitäisi olla pala kakkua ja ihan vanha juttu. Osumaa ei kuitenkaan tullut, vaan samanlainen kamala loikka. Koko treenin Kaapo esitti kummallista versiota juoksemisesta, jollaisia en ainakaan muista siltä ennen nähneeni. Laukka oli aika löysää, työntö puuttui takaa ja lopun tosiaan tarkoituksellisen näköisesti "keinahti" yli. Nämä havainnot ovat toki hidastetulta videolta, livenä huomasin vain sen, että suoritus kuulosti oudolta, ylösmenot oli hyviä ja loppu sitten ei. Ja ne ylösmenotkin sitten levisivät toistojen myötä.

Sinänsähän tämmöinen "huono päivä" ei olisi mikään suurikaan juttu, mutta koska Kaapon tekeminen on ollut sangen tasaista ja olen pystynyt helpoilla toistoilla "pakottamaan" sen onnistumaan riittävän usein, oli tämä treeni hyvin poikkeuksellinen. Ensimmäisten kolmen toiston jälkeen tehtiin pelkkää alastuloa, kun ei kokonainen helpottamisesta huolimatta onnistunut. Muutaman kerran saatiin siinäkin yrittää ennen kuin lähti luistamaan. Muutamien hyvien jälkeen sitten uutta yritystä kokonaiselta, mutta ei mitään eroa. Testattiin myös toiseen suuntaan, jonka juoksi ekalla oikein, hitaasti tosin. Sen jälkeen ei sitten sinnekään onnistunut ja pidettiin tuumaustauko.

Jättiläismäinen Kaapo todistettavasti lampailla. Nyt menee hetki, että päästään jatkamaan näitä puuhia, mutta kivaa se on!

Tauon jälkeen mentiin viereiselle kentälle, jos vaikka siellä olisi sitten onnistunut. Juoksikin siinä ensimmäisen taas oikein, mutta sen jälkeen yhtä toivotonta. Tehtiin pelkkää alastuloa, jota teki oikeastaan aika kivasti, mutta kokonainen ei vaan sujunut. Kovin montaa yritystä ei treenin aikana tehty, sillä kun ei helpotuksista lähtenyt korjaamaan, oli selvää, ettei mahdollisuuksien antaminen tule auttamaan enkä tietenkään halunnut vahvistaa täysin vääränlaista suoritusta.

Nyt on sitten luonnollisesti mietityttänyt, että mitä ihmettä on tapahtunut, miksei homma enää pelittänyt. Toki tuli heti mieleen, että onko jotain iskua tullut jostain, onko kropassa vika, mutten pidä sitä kovinkaan todennäköisenä. Mennään huomenna testaamaan uudelleen ja jos esitys on samaa luokkaa, niin sitten on kyllä suljettava tuo vaihtoehto pois fyssarikäynnillä. Muita selityksiä voisi olla ulkokenttä vs. halli. Ulkona on tilaa ja on tultu puomille kovaa, kun taas nyt oltiin hallissa, jossa tietysti ahtaampaa. Aiemmin tämä ei kyllä ole vaikuttanut, mutta tiedä sitten. Ulkona tehdyissä toistoissa palkka on ollut ehkä kauempana samoin kuin puomin jälkeiset esteetkin. Suoraan mentävissä hypyissä rimat on olleet nilkoissa. Kaikenlaisilla variaatioillahan kevään mittaan tuli treenattua, mutta jos tauko nyt sitten kuitenkin olisi vaatinut verojaan oikein rankalla kädellä, niin voihan se olla, että tuollaisilla asioilla on yhtäkkiä merkitystä. Mutta oli miten oli, huomenna mennään ensin ulkokentälle ja sieltä sitten halliin, jos puomi näyttää taas puomilta. Muuten sitten melkein toivoisi, että syy löytyy jostain kipeästä paikasta, sillä jos niin ei ole, en kyllä tiedä miten tästä kuopasta noustaan, jos helpotuskeinoni eivät enää toimi...

Juhannuskuvia. Ihana Kaapo <3

Ja koska juoksarien treenaaminen on niin kivaa, niin tokihan Kiri puuhastelee saman teeman äärellä :D Edellisissä treeneissä ei madalletun alastulon juokseminen vielä ottanut kunnolla tuulta alleen, mutta nyt oli jo eri ääni kellossa. Alkaa löytymään Kirin askelmerkit ja sitä kautta tekeminenkin on sujuvaa. Saa nähdä millä vauhdilla tämä projekti etenee.

Hyvin menneen puomitreenin lisäksi Kiri pelasti päivän pienellä putki - hyppy - putki rallattelulla, jossa todisti osaavansa fokusoida esteisiin kuin suurempikin agilityeläin. Keppitreenikin on mennyt eteen päin ja ollaan jo hyvin lähellä sitä hetkeä, kun kaksi väliä menee suorana. On kyllä todella erikoista katsoa Kirin keppiliikettä.

Saa nähdä kuinka kauan kestää, että alan näkemään Kirin pentulapsosen sijaan oikeana koirana. Terveystutkimusten suorittaminen tosin edisti jo vähän tuota asiaa, kun saatiin siltä osalta parhaita mahdollisia uutisia. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0 ja VA0 eikä silmissäkään mitään mainittavaa. Kyllä nyt kelpaa treenailla <3

Ja sitä perusmeininkiä. Ei ole suurikaan ihme, että Kiri on muskelimasa...

Kirin tokojuttuja

On jotenkin hämmästyttävää, miten nopeasti voi pieni koira kehittyä. Sen on oltava joko suuri älykkö tai sitten itse on oppinut jotakin oleellista koiran kouluttamisesta Kaapon kanssa. Tosin voi olla, että pienet asiat vaan tuntuu isoilta, koska ymmärtää, mihin ne johtaa. Kaapon kanssa seuraamisen ja perusasennon opettaminen tuntui hitaalta ja välillä muistaakseni mietin, että miten kummassa ihmiset saa koiransa oikein oppimaan ne. Ihan sama oli keppienkin kanssa, homma tuntui jossain kohtaa toivottomalta, vaikka lopulta ratkaisu paikoillaan junnaamiseen oli hyvinkin yksinkertainen. Piti vain saada onnistumisia, eli helpottaa. Nyt tuntuu ihan hassulta, että noiden asioiden opettaminen tuntui hankalalta. Mutta silloin en vain tajunnut, että yksi pinei askel johtaa nopeasti seuraavaan isoon ja yhtäkkiä tavoitteeseen ollaankin jo päästy.

Joitakin viikkoja sitten Kirillä oli aavistus siitä, että vasemmalla puolellakin voi kävellä ja että tietystä kohtaa voi saada nakkia. Nyt aavistus on jo aika vahvaa tietoa ja Kiri kyllä hakeutuu nakkinsa hakemaan ja pysyy myös asemissa, koska kyllähän se kannattaa. Ollaan tehty ekoja käännöksiä tässä lähiakoina. Oikeaan on helpohko, saattaa levähtää, mutta saattaa olla levähtämättäkin. Täyskäännös on tutuin ja siksi myös menee pääsääntöisesti tiiviinä. Vasemmalle ei osaa ilman nakkia ottaa takaosaa mukaan muuten kuin kotona, jolloin treenataan tassut laatikossa ja Kiri tarjoaa takaosan käyttöä. Voisi ajatella, että peruspalasia semmoiseen minun standardit kohtaavaan seuraamiseen on kivasti löytynyt ja nyt niitä vaan vahvistetaan ja yhdistellään. Aika Kaapomainen seuruu sille on jostain kumman syystä tässä muodostumassa :D

Liikkeestä maahan meneminen on saanut osakseen hurjat kaksi (varsinaista) treeniä, mutta ne on olleet juuri niitä, joiden kohdalla on tullut ihmeteltyä tuon tyypin omaksumiskykyä. Itse maahan meneminenkin sillä tavalla asiallisesti on Kirille aika vierasta. Lähinä se menee lonkalleen röhjöttämään, koska sillä tavalla odotetaan, kun Kaapo treenaa, ja mieluusti tuohon kauniiseen asentoon laskeudutaan istumisen kautta. Tänään tyyppi kuitenkin lätsähteli edestäni ja sivultani liikkuessamme oikein tomerana suoraan maahan ja vieläpä ryhdikkäänä. Muutamia kertoja olen namin kanssa ohjaillut sitä vähän sivistyneempään makuuasentoon suoraan seisomasta, joka on ollut haastavaa. Toissa treeneissä sitten kokeiltiin niin, että peruutin ja pyysin siitä menemään edessäni maahan. Jouduin käyttämään käsiapua, sillä Kiri ei ihan edes tiedä, mitä maahan oikein tarkoittaa. Tänään tehtävä olikin sitten jo näköjään vanha juttu ja ihan helppo.

Malttamattomalle shelttilapselle kapulan pito tuntui olevan se haastavin liike. Muutamia viikkoja sitten Kiri osasi ottaa kapulan maasta ja pitää sitä ehkä sekunnin tai pari, jos sai samalla pyöritellä päätä ja peruuttaa. Muutin aika nopeasti kriteerin siihen, että minun pitää saada kapula, jotta Kiri saa palkkaa. Käytännössä siis annoin kapulan, liikutin käden pois ja saman tien takaisin nappaamaan äkkiä kapulasta kiinni ennen kuin Kiri ehtii pudottaa sen. Parissa treenissä kiire on vähentynyt ja kapula alkanut pysyä kapeassa nokassa ihan kiitettävästi. Peruuttamista ja pään heiluttelua oli silti edelleen havaittavissa. Siispä kokeilin tänään taannoista ideaani laittaa Kiri istumaan laatikolle ja pyytää sitä siinä pitämään kapulaa. Ihan huono idea ei tainnut olla, sillä kertaakaan ei tyyppi yrittänyt nousta edes seisomaan ja ilmekin muuttui kumman keskittyneeksi. Ilmeisen helpolla siis taidetaan tämä haaste selättää, ellei tässä nyt jotakin kummaa tapahdu.

Tämmöistä on siis Kirin tokoelämään kuulunut viimeaikoina. Kaapolla sen sijaan treenituokiot on käytetty pyörimiseen ja tassunantoon, sillä olin vakaasti päättänyt mennä sen kanssa koiratanssikisoihin parin viikon päästä. Onnistuin kuitenkin mokaamaan ilmoittautumisen kanssa eikä mahduttu mukaan. Harmittaa, koska noita karkeiloita ei ole ihan yhtä usein kuin agilitykisoja :D Ja harmittaa, koska hiukan pelkään, että tämä nyt jää, kun agilityloma meni ja loppui. Mutta ehkä olen ahkera ja jatkan näitäkin huveja, ettei elämä mene ihan puomiksi. Kirinkin pitäisi nimittäin nyt sitten vihdoin aloittaa kunnolla juoksariprojekti, jos torstaina vaanivat luustokuvat vaan sallii agilitytulevaisuuden säilyttämisen.

Lomalla

Aloitettiinkin agilityloma jo nyt kesäkuussa treeniolosuhteiden ja motivaationkin takia. Jotenkin vaikeampi tehdä tosissaan, kun tietää, että tauko on tulossa eikä ole muuta kuin vapaatreeniä. Palataan kentille sitten jossain kohtaa heinäkuuta ja toivottavasti silloin treenipaikkana on taas Ojanko. Mutta nyt lomaillaan ja treenataan muita juttuja. Mikään suuri treeniloma ei siis ole kyseessä, vaikka joku viikko voisi olla ihan hyvä vaan olla.

Ne muut jutut, joita treenaillaan, on toko ja paimennus. Kävin katsomassa tokon SM-kisoja, mikä aika yläätyksettömästi aiheutti treenimotivaatiota. Alkoi yhtäkkiä tehdä mieli sekä Kaapon että Kirin kanssa kokeeseen. Kaapolla se ei mikään suuri työ sinänsä olekaan, kun taas Kiri ei oikeastaan osaa mitään. Edes mennä maahan. Niinpä nyt ollaan ostettu namuja ja ryhdytty töihin. Ja nimenomaan ruokapalkalla mennään, koska Kaapo tekee sille nykyään ihan riittävän innokkaasti eikä silloin jumita pallosta haikaillessaan. Eli kuuntelee paremmin ja toimii terävämmin. Kirillä lelu nostaa kierrokset sen verran korkealle, ja äänenkäyttö tulee siinä mukana, että en taida noihin viihdykkeisiin sen kanssa tokojutuissa koskea. En kyllä Kaapollekaan alkeita kamalasti lelulla treenannut.

Kirin tokoilut painottuu nyt alkuun seuraamiseen, josta se osaa tarjota oikeaa paikkaa jonkin verran. Tästä kiitän sitä, että treenasin joskus silloin, kun Kiri oli vielä sheltin kokoinen. Lisäksi harjoitellaan sivulla takaosan käyttämistä ja edestä oikeaan kohtaan tulemista sekä erityisesti kapulan pitämistä. Kärsimättömälle olennolle se on suhteellisen haastava tehtävä, mutta innoissaan Kiri kapulan suuhun ottaa. Että eiköhän se jollain konstilla rupea luonnistumaan. Oli Kaapollakin tässä paljon opeteltavaa silloin joskus.

Kaapolla voittajan isoimmat haasteet on jäävien istuminen ja tunnari. Tunnari oli hyvä silloin, kun sen opetin, mutta ajan kanssa huolellisuus on kadonnut ja tyyppi kaahottaa kapuloille suu auki maistelemaan. Kyllä sillä käsitys tehtävästä on, mutta huolellisuus on kadonnut. Testasin tässä yksi päivä taas tunnaria metsässä kävyillä ja siellähän se tekee tosi kivasti. Siksipä ajattelin kyyditä tunnarikapulat seuraavaksi metsään, jos siitä saisi oikeaa fiilistä ja onnistuneita toistoja. Olen myös huomannut, että mitä enemmän kapuloita on, sen paremmin Kaapo keskityy, eli tehdään nyt alkuun isolla kasalla.

Jäävissä istuminen on ollut haaste. Treenatessa osaa, kun tehdään kokeen mukaista kuviota, mutta kahdessa kokeessaan on mokannut asennot. Tavallaan ei ehkä suurikaan ihme, koska Kaapo ei treenatessa osaa istua, jos kuvio on "vääränlainen". Eli siis jos vaikka teen seuraamista käännöksineen ja sitten yhtäkkiä pyydänkin istumaan vauhdissa, niin pieni koira ihan hämmentyy, että mitä. Aionkin nyt siis saada kaikki asennot toimimaan erilaisissa tilanteissa, esim. ruutua tai hyppyä kohti kävellessä, jolloin Kaapo ei ole kovin hyvin kuulolla. Ehkä näiden kautta osaaminen olisi sitten vihdoin riittävää kokeessakin.

Tokon lisäksi ohjelmistoon on päässyt paimennusta. Ei ehkä olisi kannattanut edes kokeilla, koska jo kolmen treenin jälkeen alan olla aika pahasti koukussa. Kaapohan pentuna ja nuorena on nähnyt lampaita ja syttynyt, mutta sen jälkeen lammasjutut jäivät kokonaan. Nyt keväällä iski jostain innostus ja niinpä ryhdyin rahojani tuhlaamaan. En kyllä ole katunut. Kaapo on ollut hirmu taitava paimen. Se on kohtelias lampaille, vaikka liikkuukin varsinkin alussa aika kovaa ja turhan lähellä. Lisäksi ylipäätään treenaaminen ja ikä on tehnyt yhteistyöstämme sen verran hyvää, että Kaapo on lampailla hienosti kuulolla ja kun viime kerralla otettiin maahanmenoja tasapainotreeniin mukaan, niin kaikki meni mukisematta läpi. Olen kyllä niin innoissani nyt näistä jutuista ja varovaisesti mietiskelen, jos saisi joskus ainakin perusradan suoritettua... Mutta saan nyt nähdä. Ihan täysin keltanokkana on aika haasteellista arvioida mihin aika (ja rahat) riittää. Hirmu nopeasti nyt alkuun on kuitenkin kehitystä tapahtunut ja olen kouluttajilta saanut sen käsityksen, että Kaapon kanssa voidaan edetä vauhdikkaasti ainakin nyt tämän perusteella, mitä tähän asti on nähty.

Kiri täytti vuoden!

Tämä tulee nyt myöhässä, mutta tuleepa kuitenkin. Kiri meni ja täytti 16. päivä kokonaisen yhden vuoden. Käsittämätöntä miten nopeasti aika kuluu!

Rakensin rataa Ojangossa, kun sain vuosi sitten tietää, että Moran ja Ossin pennut olivat syntyneet. Jonkin aikaa kului jännittäessä, miten nartut jaksavat elää pienen koonsa takia. Sillä merle narttuhan minulla tietysti oli toiveissa :D No toisin kävi. Narttua ei riittänyt, Kaisa kysyi voisinko ottaa uroksen. Ehdin jopa kirjoittaa kieltävän vastauksen, mutten lähettänyt sitä. Mielessäni leijaili kuva rumasta karvakasasta, joka lyllertää menemään aika paljon liian hitaasti. Halusin kuitenkin kovasti pentua tuossa vaiheessa ja pidin Morasta. Viestittelin siinä sitten hetken kaverini kanssa ja tuijotin kuvia niistä vähemmän karvaisista uroksista. Sitten vastasin Kaisalle, että joo, voin ottaa, jos ne vaan on luonteeltaan kivoja.

Kiri on jostain syystä tuntunut todella omalta aina siitä hetkestä saakka, kun sen hain. Siihen on luottanut ihan eri tavalla kuin Kaapoon. Se on kuulunut porukkaan alusta asti. Paljon olisin menettänyt, jos en Kiriä olisi ottanut. Kiri istuu laumaan loistavasti ja pitää huolen, ettei kenelläkään ole tylsää, varsinkaan hänellä itsellään. Kiri leikkii Kaapon kanssa, sitten Sallin kanssa, varastaa sukan ja rei'ittää sen, leikkii taas Kaapon kanssa, syö lelua, yrittää syödä mattoa, vetää lelua Kaapon kanssa ja niin edelleen. Kirin elämässä on ehkä vähän liikaa mahdollisuuksia aktiivisuuteen, jotta se olisi oikeasti oppinut tylsistymään, mutta mitäpä pienistä. Ainakin tyyppi on harvinaisen lihaksikas ikäisekseen niin edestä kuin takaa ;) Pitkänokkainen puuhastelija on loputtoman positiivinen olento, joka tartuttaa huoletonta asennetta ympärilleen.

Treenaamisen puolesta suuria en taida tarinoida. Jotainhan se on touhunnut ja tulee touhuamaan jatkossakin. Pikkumaksit avasi tien vähän tavoitteellisempaan tekemiseen, mutta ilman maajoukkuetasoista koiraa suhtaudun aika rennosti treenaamiseen. Juoksareita hyvin voisin treenata, mutta koska juuri nyt ei oikein iske, en sitä aio tehdä. 2x2 alkeet tuntuu aika paljon houkuttelevammalta treenikohteelta, joten voipi olla, että niillä mennään nyt lähitulevaisuudessa. Sitten taukoillaan Kaapon mukana ja mietitään loman jälkeen, josko puomiprojektin viitsisi aloittaa. Pari pientä radanpätkää Kiri on päässyt tekemään ja se on kyllä sellainen puoli, joka vie mennessään.

Agilityn lisäksi Kiri on edelleen treenannut temppuja. Niiden puuhastelu on meistä molemmista tosi mukavaa hommaa, joten sitä jatketaan. Tällä hetkellä valmiita ja vaiheessa olevia temppuja on esimerkiksi tämmöiset: zik,zik (pyörii oikeaan), zak,zak (pyörii vasempaan), back (peruuttaa), pujottelee jalkoja erilaisilla variaatioilla, ympäri (kierää minua ympäri vasemmalta oikealle), raa, raa (kiertää minua toiseen suuntaan), pläts (makaa kyljellään), plöts (makaa toisella kyljellään) ja kieri (selän kautta kyljeltä kyljelle). Istu ja maahan on Kirille huvittavasti aika vieraita käsitteitä. Mitäs sellaisilla nyt tekee :D

Eilen sunnuntaina käytiin sisarusporukalla uimassa Hyvinkään koirauimalassa. Kiri ei mitenkään suuresti arvostanut, mutta pitihän sitä synttäribileisiin osallistua.

NAS Team -kausi päätöksessä

Nyt on sitten leireilyt leireilty eikä kyllä tarvitse pelätä, että rahat olisivat menneet hukkaan. Paljon ollaan kehitytty ja erityisesti juuri niissä asioissa, joita toivoinkin. Perusasiat kunniaan!

Rytmittäminen oli vahvasti mukana koko kauden ja on ollut hienoa huomata, että sellaiset kuviot, joiden onnistuminen syksyllä vaati muutaman yrityksen, tuntuvat nyt ihan helpoilta ja ohjaaminen luonnolliselta. Esimerkiksi viikonloppuna tuli vastaan rata, jolla mentiin samalta hypyltä edessä olevan mutkaputken molempiin päihin ja lopuksi putken vieressä olevalle hypylle. Enää ei tarvinnut ohjatessa edes ajatella rytmitystä erikseen, vaan se tulee ihan itsestään oikealla voimakkuudella. Tämä tosin vain tutuiksi tulleissa tilanteissa, jollainen tuo kohta oli. Erityisesti kovan vauhdin jälkeen kentän päädyissä tapahtuu helposti virhearviointeja itseltäni ja jarrutan liikaa. Todettakoon siis, että aina voi tulla paremmaksi, mutta jo tämäkin osaaminen on tehnyt minun ja Kaapon agilitystä paljon paljon helpompaa ja kivempaa!

Valssit ovat nekin menneet eteenpäin roimasti kauden aikana, erityisesti rytmittämisessä tapahtuneen kehittymisen myötä, mutta myös oikea-aikaisuudessa ja sijoittumisessa. Syksyllä sain huomata, että olin oppinut tekemään valssit väärään kohtaan, väärällä rytmillä enkä edes tehnyt niitä valmiiksi ajoissa. Edelleenkään en sanoisi, että valssit menevät välttämättä ihan oikein, mutta merkittävää kehitystä on tapahtunut. Hienoja käännöksiä ollaan saatu aikaan niin hankalissa pysähtyneissä tilanteissa kuin vauhdin hurmassakin. Ikinä ei olla treenattu ratajuttuja näin vähän, mutta koskaan ei olla kehitytty näin paljon! Ei selvästikään ole pahitteeksi antaa aivoille aikaa työstää opittua ja kuivaharjoitella asioita kotona. Ja tietysti mikä vielä tärkeämpää, ryhmätreeneissä olisi järkevää kiinnittää enemmän huomiota perusohjausten harjoittelemiseen kuin haastavien ratojen loputtomaan hinkkaamiseen.

väsyneitä tyyppejä Annea kuuntelemassa

Rytmittämisen ja valssien lisäksi toinen isoon rooliin noussut asia leireiltä oli Anne Talvitien psyykkinen valmennus. Noista hetkistä on saanut paljon irti agilityn lisäksi myös muuhunkin elämään. Agilityyn olin jo pidempään kaivannut tätäkin puolta ja nyt olen saanutkin monta muuria murrettua ja niiden takaa löytänyt oikeastaan aika yllättävän ratkaisun asenneongelmaan tekemisessäni. En ole koskaan ajatellut agilitytreenejä Kaapon kanssa urheiluna, mutta sitähän niiden kuuluisi olla, jos tosissani haluan tehdä. Ja kun lähden urheilemaan, niin kyllähän minä silloin teen säästelemättä ja haluan saada lihakseni kipeiksi. Urheilunäkökulmasta on todella erikoista ajatella niitä hetkiä, kun ihmiset valittavat sitä, että radalla joutuu jouksemaan. Ihan yhtä tyhmältä tuntuu miettiä omaa toimintaansa. Itse tykkään kyllä juosta, mutten viitsisi jarruttaa. Tämän takia lyhyen matkan kiihdyttäminen on epämiellyttävää, koska tiedän joutuvani jarruttamaan jo muutaman metrin päästä -> olen ohjannut laiskasti tekemättä kumpaakaan. Mutta kun ajattelen treenaavani myös itseäni, niin kyllähän minä silloin juoksen ja myös jarrutan enemmän kuin mielelläni!

Lauantain Niinun treenit olivat ensimmäiset, joissa tätä asennemuutosta pääsin testaamaan. Ainakin itselle ero tuntui todella merkittävältä. Ei tullut turhia virheitä, päästiin koko rata kevyesti läpi ja lopetettiin ennen kuin oma vuoro olisi loppunut. Meni niin hyvin, oltiin annettu kaikkemme. Sunnuntaina olikin sitten lihakset pirun kireällä eikä tekeminen niin hyvää ollenkaan, mutta pahimmalle lahnatasolle ei silti taannuttu. Tehtiinpä kisatreenissä ekalla yrityksellä nollakin! Ei mikään kaunis, vaan monella pelastuksella varustettu. Mutta se joka on nähnyt meidän tekemistä tietää, kuinka paljon hienompi pelastelunolla meille onkaan. Yleensä se nimittäin meni jo...

Juoksarit haaveilin saavani valmiiksi tähän hetkeen mennessä, mutta toiveeksi jäi. Puomi menee suorana hyvinkin varmasti, joskin vahva vedätys on vielä haastava. Se ei kuitenkaan estä tekemään suoraa puomia radalla ja nimenomaan radalla noita suoria pitäisikin treenata. Käännöksissä sen sijaan on tekemistä. Aa tuntuu tulevan puomin perässä hyvinkin helpolla. Siihen vain tarvitaan malttia vedätykseen ja käännösten testailua. Tähän asti treenikertoja on ollut vasta muutama, että toistoja vaan.

 Kesäkuu vielä treenaillaan ja sitten pidetään ainakin kuukausi kokonaan lomaa agilitystä. Elokuussa palataan asian äärelle ja toivottavasti hallikaudella päästään oikeasti kisaamaan! Ensi kausi tulee muutenkin olemaan erityisen mielenkiintoinen, sillä suunnitelmissa olisi hakeutua Niinulaan viikkoryhmään. Kun on vuoden tehnyt rataa vain kerran kuussa, niin tuntuu aika siistiltä päästä takaisin normaalitahtiin mukaan ja vielä isolle kentälle sekä huippuun oppiin.